lauta_sivuttain

Nyt ilmojen viiletessä on taas hyvä aika tutustua talven mielenkiintoisimpiin hilavitkuttimiin. Ensimmäisenä käsittelyyn pääsi The Solar Hybrid -niminen lumilauta, joka auttaa lataamaan matkapuhelinta kesken laskettelureissun.

Kyseessä on siis muuten normaali lumilauta, mutta vekottimestä löytyy tämän lisäksi aurinkopaneeli sekä pienehkö 2000mAh akku. Tämän tekniikan avulla laudalla voi sitten ladata vaikkapa musiikkisoitintaan tai matkapuhelintaan USB-kaapelin avulla. Härvelin mainostetaan lataavan esimerkiksi täysin akkunsa kuluttanut iPhone noin kolmessa tunnissa ja lumilaudan oman akun täyttämiseen menee noin 5 tuntia suorassa auringonvalossa.

Yhden elektroniikkaa lataavan lumilaudan hinta on noin 600 euroa ja tarjolla on 4 kokovaihtoehtoa. Yleensä nuo laudat näyttävät kuitenkin keräävän melko paljon lunta myös päälleen, joten optimaaliseen lataustehoon päästään luultavasti harvoin. Toisaalta elektroniikka tuppaa myös kuluttamaan akkunsa kylmällä nopeammin, joten kaikki lisävirta lienee tällöin tervetullutta.

Lähde

Edellinen artikkeliTestissä: Sony SRS-X7-matkakaiutin
Seuraava artikkeliTah muuttaa minkä tahansa USB-portillisen laitteen matkapuhelimella ohjailtavaksi