Quadkoptereilla on kokeiltu tehdä monenlaisia tuttuja asioita, mutta vekottimille on myös keksitty täysin uusia käyttötarkoituksia. Tällä kertaa tälläinen neliroottorinen härveli lennätettiin hieman tukalampaan tehtävään, nimittäin ottamaan videokuvaa purkautuvasta tulivuoresta.

Eric Chengin ohjaama DJI Phantom 2 -quadkopteri sai kuvattua ympäriinsä purskautuvia laavamassoja todella läheltä. Cheng itse pysyi noin kilometrin päässä tulivuoresta ja quadkopteri oli asetettu palaamaan lähtöpisteeseensä, mikäli ohjausyhteys katkeaisi syystä tai toisesta. Lopulta ensimmäisenä kuitenkin katosi laitteen tuottama videokuva, minkä jälkeen Cheng käski vekottimen palata luokseen. Quadkopteriin kiinnitetty GoPro-kamera suli pintapuolisesti kuvauksen aikana, mutta kaikeksi onneksi muistikortti videomateriaaleineen säilyi ehjänä.

Tietty jo muutamankin kilometrin päähän purkautuvasta tulivuoresta matkustaminen on todella riskialtista ja seuraavana päivänä Chengin ohjauspaikkakin oli laavan täyttämä. Toisaalta on hienoa, miten nykytekniikalla tällaisenkin videomateriaalin tuottaminen on paljon helpompaa kuin ennen.

Lähde

Edellinen artikkeliInternetin kautta ohjattava sukellusvene seikkailee akvaariossa
Seuraava artikkeliZubits on jälleen uusi yritys muuttaa kengät nauhattomiksi