sukellusvene

Joskus aiemminkin olen törmännyt internetissä erilaisiin web-kameroihin, joita katselijat voivat ohjailla vuorotellen. Tällä kertaa tarjolla olisi kuitenkin suurehkossa akvaariossa huristelevan sukellusveneen ohjakset.

Yhdysvaltojen Boisessa sijaitsevan akvaarion sukellusvenettä pääsee siis ohjaamaan vuorostaan kuka tahansa halukas. Netin kautta striimattu mustavalkoinen videokuva ei ole laadultaan mitään HD-tasoa, mutta ainakin kameran ohi vilahtavat haikalat erottuvat selvästi. Tämän lisäksi kontrolleissa on tietty viivettä, joten vekottimen ohjastaminen ei ole aivan yksinkertainen juttu.

Käytössä on jonotussysteemi, jotta jokainen saisi tasapuolisesti sukellusaikaa. Vekotinta ohjataan videokuvan alalaitaan omalla vuorolla ilmestyvien nuolien avulla, mutta valitettavasti kirjoittajan päästessä ohjaksiin, katosi videokuva kokonaan näkyvistä. Itse en tämän jälkeen ollut tarpeeksi kärsivällinen uuden vuoron odottamista varten, mutta toivotaan, että muilla testaajilla käy parempi tuuri.

Lähde

Tästä sukeltamaan!

Edellinen artikkeliAutothysis128t – SSD-levy, joka tuhoutuu tekstiviestin voimalla
Seuraava artikkeliQuadkopteri sukelsi purkautuvan tulivuoren lähettyville napsimaan hienoja otoksia