Patchnride korjaa polkupyörän puhjenneet kumit ulkoa käsin

AdminSB

Jouduin itse juuri taas noin viikko sitten vaihtamaan polkupyöräni sisäkumin sen puhjettua maastoretkellä. Sinänsä homma sujuu suhteellisen nopeasti, eikä nyt aiheuta varsinaista vaivaakaan, mutta edellisen puhkeamiskerran ajoittuminen muutamaan päivään ennen tätä tapausta ei ainakaan tehnyt asiasta sen miellyttävämpää. Patchnride on uusi vekotin, jolla pyörän sisäkumit pystyy paikkaamaan ilman ulkorenkaan irroittamista.

Vekotin toimii siten, että siitä löytyvä kapeahko pää työnnetään sisään pienestä ulkorenkaaseen muodostuneesta reiästä. Tämän jälkeen laitteesta vapautetaan korjausmassaa työntämällä siitä löytyvää painiketta. Lopuksi puhjenneeseen renkaaseen tarvitsee ainoastaan pumpata ilmat takaisin ja matka voi jatkua. Tällä hetkellä härveli toimii monenlaisten polkupyörien kanssa, lukuunottamatta kuitenkaan kaikkia sisäkumittomia malleja. Laitteesta on kuitenkin tulossa myös näille sopiva versio myöhemmin tänä vuonna.

Patchnride on nyt ennakkotilattavissa vekottimen kotisivuilta hieman päälle 20 euron hintaan.

Lähde