puhelimet Vasemmalta oikealle: Nokia 1610, Motorola (MC3-41B11), Nokia N80

Heräsin tänään taas perinteisesti matkapuhelimeni herätyskelloon ja pian jo tiesinkin, minkälainen sää ulkona vallitsee, mitä kavereilleni kuuluu ja mitä uutisotsikoita yön aikana oli ilmestynyt. Tästä innostuneena päätinkin kirjoittaa lyhyen katsauksen siitä, millaisia kaikkia matkapuhelimia oman elämäni varrelle on sattunut. Älkää kuitenkaan huolestuko, päivän toinen artikkeli on taas jo perinteisempi!

Kaikki alkoi tietty Nokian nykystandardeilla valtavasta 1610:stä, josta löytyi muutamarivisisen mustavalkonäytön lisäksi mahdollisuus lähettää ja vastaanottaa tekstiviestejä. Tietty myös puhelut onnistuivat niin sanotusti tien päällä, jos pikkuinen kirjoittajamme jaksoi tuota yli 200g painavaa vekotinta mukanaan kantaa. Tämä härveli sai lopulta väistyä Motorolan valmistaman puhelimen tieltä. Kyseisestä mallista löytyi jo hieman suurempi mustavalkonäyttö sekä muutama hassu pelikin. Motorola olisi varmasti muuten kestänyt pidempäänkin käytössä, mutta sitä vaivasi omituinen vika, jonka johdosta se saattoi vain yhtäkkiä sammuilla ilman sen kummempaa syytä.

Seuraavaksi palattiin taas Nokian pariin ja ensimmäinen värinäytöllinen puhelin olikin sitten 6610i. 128 X 128 pikselin kokoiselta värinäytöltä oli helppo lukea kavereiden lähettämiä multimediaviestejä ja kuvien liittäminen viesteihin onnistui itseltäkin, sillä laitteeseen oli lisäksi tökätty noin 0,1 MP kamera. Tosin ilman muistikorttipaikkaa 4 MB sisäinen tallennustila oli melkolailla aina täynnä. Tällä kapulalla sitten mentiinkin aina ensimmäiseen älypuhelimeeni asti, joka sitten lopulta oli Nokia N80.

N80 kymmenenkertaisti sisäisen tallennustilan ja sisälsi myös muistikorttipaikan jopa 2GB kokoiselle kortille. Tämän lisäksi siitä löytyi jo melko pätevä 3MP kamera sekä internetominaisuudet. Puhelimen myötä liittymänikin sitten vaihtui pakettidataa sisältävään malliin. Vaikka tämä vekotin olikin melko kookas, oli se mielestäni loistava esimerkki siitä, mitä kaikkea Nokian N-sarjaan kuuluvat laitteet sisälsivät. Tietty myös edeltäneistä vekottimista löytyi herätyskello-ominaisuudet, mutta tämä oli tämä ensimmäinen puhelin, jota oikeasti pidin sängyn päädyssä muistuttamassa aamusta.

Jatkoa seuraa pian!

Edellinen artikkeli3D-tulostettu ruoka näyttää normaalilta, mutta onkin hyytelömäisen pehmeää
Seuraava artikkeliForever Lock – lukko, joka päihittää tiirikat?