Olympialaisten alku- ja loppuseremonioihin panostetaan yleensä paljon rahaa ja niistä yritetään tehdä mahdollisimman näyttävät. Näin oli myös Pekingin kesäolympialaisissa vuonna 2008. Kyseisten kisojen loppunäytöksessä nähtiin muun muassa valaistuja rinkuloita, jotka liikkuivat ihmisten polkemina. Nyt tällaisen menopelin voi sitten ostaa itselleen vaikka omia kisajuhlia varten.

Moottorikäyttöisiä yksipyöräisiä laitteita olen nähnyt useammankin mallin, mutta tämä samaan tekniikkaan perustuva vekotin saa voimansa sen sijaan ihmisestä. Homma toimii siten, että kuski istuu pyöreän rakennelman keskelle ja alkaa polkea ikään kuin normaalia polkypyörää. Tasapainoa saa pienestä ohjaustangosta, jarruttaminen hoituu jalkojen avulla ja ohjaaminen tapahtuu kallistelemalla kehoaan eri suuntiin.

Pyörästä löytyy lisäksi kirkkaita LED-putkia, jotka saavat kulkupelin näyttämään hohdokkaalta pimeässä. Nämä saavat virtansa ladattavasta akusta. Valitettavasti tämä yli 5000 euroa maksava kulkupeli ei ole kuitenkaan laillinen katuajossa.

Lähde

Edellinen artikkeliPikkuiset ”robotit” väsäävät erilaisia rakennelmia hiilikuidusta
Seuraava artikkeliEsittelyssä NOOX:n valmistamat linssiadapterit matkapuhelimeen