nooxies

Vaihteeksi sain taas käsiini hieman testailtavaa ja nyt kohdalle osui matkapuhelimeen kiinnitettävät linssiadapterit, joiden avulla aina taskusta löytyvällä vekottimellakin saa mielenkiintoisia kuvia.

NOOX Pix Mix -nimisessä setissä tulee mukana kaksi osasta, joista toisen voi jakaa vielä kahdeksi erilaisia efektejä tuottavaksi linssiksi. Näin ollen kännykkäänsä saa siis ns. kalansilmäobjektiivin, laajakuvalinssin sekä makro-objektiivin. Kaikki nämä kiinnitetään kännykkäkameraan magneettisten renkaiden avulla. Joihinkin puhelinmalleihin vekottimet tarttuvat itsestään, mutta esimerkiksi omaan kännykkääni jouduin kiinnittämään mukana tulevan metallirenkaan.

Kiinnitystapa on sinänsä melko mielekäs, sillä tällaisen mekanismin avulla kännykkäänsä ei tarvitse tehdä suuria muutoksia ja jopa kookkaampi makro-objektiivikin pysyi tukevasti paikallaan. Toisaalta taas toisen linssisysteemin magneetti sattui olemaan huomattavasti heikompi kuin ensimmäisen ja tämä pysyi juuri ja juuri kiinni metallisessa renkaassaan. Voi olla, että kohdalle sattui vain maanantaikappale, sillä toinen magneetti oli todellakin huomattavasti kykenevämpi hommaansa.

Yltä löytyy yksi jokaisella linssillä napsittu otos ja kännykkänä toimi Nokian Lumia 620 5MP kamerallaan. Kuvat vasemmalta oikealle, ylhäältä alas: kalansilmä, laajakulma, vertailukuva, makro. Täytyy sanoa, että ehdottomasti hauskimmat ja mielenkiintoisimmat otokset ainakin kirjoittajan mielestä syntyivät makro-linssillä, joka toi kohteet yllättävänkin lähelle. Tuotteet tarjosi Superkauppa.fi, josta tällaisen setin voi käydä itselleen nappaamassa 20 euron hintaan. Superkauppa.fi on osa samaa mediakonsernia Hilavitkutin.com blogin kanssa.

Linkki tuotesivulle

Edellinen artikkeliNyt kuka tahansa voi ostaa itselleen olympialaisissakin esiintyneen omalaatuisen polkupyörän
Seuraava artikkeliSänky, joka pysyy kasassa ilman ruuveja tai liimaa