Vaikka elämme jo reippaasti 2000-luvun puolella, eivät jääkaapit vielä osaa esimerkiksi tilata puuttuvia ruoka-aineksia. Näin ollen varmasti lähes jokainen joutuu joskus toteamaan, että unohti ostaa jotain tiettyä tuotetta ennen kuin edellinen purkki tai tuubi on jo loppu. Verkkokauppa Amazonin uusi vekotin ei osaa ennustaa ruoan loppumista, mutta tekee sen ostamisesta varastoon todella helppoa.

Pikkuruinen kapula on tehty todella helppokäyttöiseksi, sillä siitä löytyy ainoastaan kaksi nappulaa. Toisella voi antaa äänikomentoja ja toisella voi skannata viivakoodeja. Ruoan tilaaminen onnistuu sitten helposti lukemalla lopussa olevista tuotteista niiden viivakoodit tai sitten sanomalla puuttuvan tuotteen tyypin vekottimen mikrofoniin. Härveli hyödyntää toiminnassaan Amazonin ylläpitämää AmazonFresh-palvelua, joka vastaa hieman esimerkiksi täältä Suomestakin löytyvää Alepan Kauppakassi-nimistä palvelua, jonka kautta voi ostaa ruokaa internetistä.

Kaikki Dashilla tehdyt tilaukset lisätään Amazonin nettisivuilta löytyvään ostoslistaan, joka käyttäjän tarvitsee sitten ainoastana hyväksyä. Tällä hetkellä Amazonin palvelu toimii ainoastaan Yhdysvaltojen kolmessa osavaltiossa. Laitteen saa käyttöönsä rapakon takana jopa ilmaiseksi, mikäli jo käyttää AmazonFresh-palvelua ja saa joltakin Dashin käyttäjältä kutsun.

Lähde

Edellinen artikkeliHalfbike yhdistää Segwayn ja polkupyörän
Seuraava artikkeliJalkapallon MM-kisat Brasiliassa sekä niiden kaikkien aikojen paras maalintekijä Ronaldo