Spritz tarjoaa uuden tavan lukea tekstiä nopeasti

AdminSB

spriz

Nykyisin markkinoilla on jo lukuisia erilaisia älykkäitä rannekelloja sekä muita pienikokoisia mobiililaitteita. Jo matkapuhelimen näytön koko voi tuntua useammalle sisällölle pieneltä, mutta tällaisista ranteen ympärille kiepsautettavista laitteista ei löydy näyttötilaa senkään vertaa. Koska suuri osa tiedosta liikkuu yhä tekstinä voisi olla tarvetta esittää tämä informaatio uudella, vähän tilaa vievällä tavalla. Spritz pyrkii tekemään juuri tämän.

Spritz on tekniikka, jossa pitkiäkin kirjoitelmia esitetään sana kerrallaan. Näin ollen lukijan ei tarvitse liikutella silmiään lauseiden mukana vaan hän voi pitää silmänsä koko ajan kohdistettuna yhteen kohtaan. Samalla voidaan myös esittää sanoja huomattavasti normaalia lukutahtia nopeammassa järjestyksessä ja sisällöstä pitäisi silti pysyä kärryillä. Hitaimmillaan on tarkoitus esittää 250 sanaa minuutissa eli noin 4 sanaa joka sekunti.

Nopeimmillaan tahti taas yltää jopa 900 sanaan minuutissa, joskin moni lukija tuskin pitää näin nopeaa tahtia miellyttävänä. ”Spritzausta” pääsee kokeilemaan kuka tahansa lähdelinkin kautta. Esimerkkejä on valitettavasti tarjolla vain muutamalla yleisimmillä kielillä. Tällaista olisi kyllä hauska päästä kokeilemaan myös suomeksi. Voisipa Spritzistä olla iloa myös esimerkiksi viimeisenä iltana tentteihin päntätessä. Systeemi on tulossa ainakin Samsung Gear 2 -älykelloon sekä Galaxy S5:n asennettuna.

Lähde