arduinophone

Markkinoilla on erilaisia matkapuhelimia melko suurelta määrältä erilaisia valmistajia. Nyt kun Jolla julkaisi uuden tulokkaan joukkoon, on täydellinen aika esitellä ohjeet, joiden avulla kuka tahansa voi koota itselleen matkapuhelimen komponenteista lähtien.

David A. Melliksen kirjoittamista ohjeista löytyy kaikki tarvittavat tiedot potentiaalisille kokoajille. Mukana on niin vektoritiedostot rungosta kuin myös tarvittavat lähdekoodit. Valmiilla kännykällä pitäisi pystyä soittamisen ja vastaamisen lisäksi muun muassa tallentamaan puhelinnumeroita, kirjoittamaan ja vastaanottamaan tekstiviestejä sekä tarkistamaan kellonaika.

Laitteen perustana on Arduino GSM Shield -niminen piiri, mutta kaikki muut komponentit ovat erinäisistä lähteistä. Yhteensä kaikki tarvittavat palaset kustantavat Melliksen mukaan noin 150 euroa. Lisäksi tarvitsee tietty muutamia työkaluja ja tarkat juottamiskädet.

Toki tällaista projektia voi muokata omien tarpeidensa mukaan vaikka 3D-tulostamalla kotelon. Myös puhelimen ohjelmistonkin lähdekoodit löytyvät suoraan GitHubista, joten niitäkin pääsee helposti hypistelemään. Tarkat ohjeet löytyvät suoraan lähdelinkin takaa.

Toivotetaan tässä samassa nyt hyvää joulun alkua kaikille lukijoille!

Lähde

Edellinen artikkeliMakuaistien stimuloimista sähkö- sekä lämpöimpulsseilla
Seuraava artikkeliMr Postman auttaa lähettämään snailmailia älypuhelimella