Taipuvia akkuja polyesterilangoista

AdminSB

puettava akku

Akut ovat usein yksi kompastuskivi mobiililaitteiden kehityksessä. Ne tuppaavat olemaan melko suuria ja akkukesto on ainainen ongelma. Vaikka nykyisin on kehitteillä useita päälle puettavia laitteita, niin taipuvien akkujen suhteen on vielä paljon parannettavaa. Etelä-Koreassa sijaitsevan KAIST-instituutin tutkijat ovat kehittäneet uuden taipuisan akun, joka perustuu hiilikuidusta koostuvan nanomateriaalin sijaan polyesterilankaan.

Kehittäjät valitsivat akun pohjaksi polyesterilangan, koska tämä kestää paremmin taivuttelua kuin aiemmin käytössä olleet materiaalit. Langat päällystettiin nikkelillä, jonka avulla niistä tehtiin kollektoreja. Tämän jälkeen lisättiin polyuretaanikerros elektronien tuottamiseksi. Materiaalinsa johdosta tällainen uusi akku voitaisiin kiinnittää vaatteisiin tai vaikka upottaa suoraan vaatekerroksiin niiden valmistusvaiheessa.

Menetelmällä valmistetut akut ovat tehokkaita sekä lisäksi erittäin taipuisia. Nikkelipäällysteen myötä myös akun resistanssi on huomattavasti alhaisempi kuin aiempien hiilikuituihin perustuvien mallien vastaava. Akun ominaisuuksien testaamista varten rakennettiin laite, joka taivutteli sitä edestakaisin. Jopa 5500 taivutuksen jälkeen akku säilytti 91,8 % kapasiteetistään.

Lähde