http://www.youtube.com/watch?v=_Me1P0JljVk

Hondan UNI-CUB on hieman suurelta istuimelta näyttävä laite, joka pystyy kuljettamaan käyttäjäänsä paikasta toiseen tasaisilla alustoilla. Nyt autoistaan tunnettu yhtiö on julkaissut uuden mallin tästä ”ihmiskuljettimestaan”.

UNI-CUB β käyttää samaa tasapainolaitteistoa kuin edeltäjänsäkin. Uusi malli on kuitenkin kevyempi ja pienempi kuin vanha versio ja sen istuinkorkeutta on hieman laskettu. Härveli pörrää akullaan lähes 5 km/h tuntivauhtia ~5 kilometrin matkan. Kaikkeen tähän vaaditaan tosin myös tasainen maasto, joten laite onkin tarkoitettu esimerkiksi toimistoihin.

Seuraavaksi Honda aikoo tarjota uudistettua laitettaan vuokralle Japanilaisiin yrityksiin. Hienoa nähdä, että kyseinen yhtiö jaksaa vielä panostaa tämänkin hilavitkuttimen kehittämiseen. Tästä huolimatta yltä löytyvä mainosvideo antaa hieman hupaisan kuvan tulevaisuuden toimistoista. Toisaalta kyllä varmasti monia nykyisin työpaikoilta löytyviä keksintöjä pidettiin kummallisina muutama vuosi sitten.

Lähde

Edellinen artikkeli[Konsepti] Sono vaimentaa ikkunoiden läpi kaikuvan ympäristön melun
Seuraava artikkeliDenverin poliisilla on nykyisin käytössään hajuja tutkiva hilavitkutin