Yksi Googlen tuoreimmista patenteista koskee käsillä tehtäviä kuvioita

AdminSB

google_patent_hand_gesture

Googlen ”älylasit” tekevät tuloaan, joten ei liene ihme, että hakukonejätti patentoi myös erilaisia liikkeisiin perustuvia ohjaustekniikoita. Tällä kertaa yhtiö on patentoinut tekniikan, jonka avulla todellisista kohteista voi ”pitää” tekemällä niiden eteen sydänkuvion käsillään.

Patenttihakemuksen mukaan tämä toiminto välitettäisiin ”päähän kiinnitettävään näyttöön”, joka tässä tapauksessa lienee Google Glass. Glassin kautta tämä ”tykkäys” voitaisiin sitten jakaa vaikka sosiaalisen mediaan. Tämänkaltainen patentti viittaa siihen, että yhtiön laseja saatettaisiin ohjata liikkeillä äänikomentojen sijaan tai niiden lisäksi. Tällä hetkellä laitteen kehityskappaleita käytetään kuitenkin vielä erilaisten pyyhkäisyjen ja touchpadin avulla.

Suuret yritykset kuitenkin usein myös jättävät hakemiaan patentteja käyttämättä vaikka ne hyväksyttäisiinkin. Sinällään on hauskaa, vaikka Google iso organisaatio onkin, että pulju pystyy patentoimaan näinkin tunnetun liikkeen omien laitteidensa ohjauskomennoksi. Ehkäpä myös Glass-järjestelmän kameralla voi ottaa kuvan sormiliikkeiden avulla.

Lähde