welcome_3d

Jokunen aikaa sitten esittelin täällä softan, jolla saattoi tuoda piirroksiaan eloon 3D-malleina. Busch-Jaeger Elektro GmbH on nyt kehittänyt myyntitarkoitukseen suunnatun sovelluksen niin Android kuin iOS -käyttöjärjestelmille. Softan tarkoitus on esitellä, kuinka kyseisen puljun myymät tuotteet sopisivat käyttäjän kotiin.

Päätin itse kokeilla tätä Google Playsta löytyvää, lähes 20 MB (ainakin minun puhelimelleni) kokoista softaa. Ilmeisesti kameran laadun suhteen on jonkinlaisia vaatimuksia, sillä 3 megapikselin valokuvaimella varustetulle tabletille ohjelmaa ei saanut asennettua. Onneksi taskusta löytyy 5 Mpx kameralla varustettu puhelin. iOS:n suhteen vaaditaan vähintään versio 4.0.

Welcome 3D:n pitäisi siis esitellä yhtiön tuotteita suoraan käyttäjän seinillä. Ensiksi täytyy kuitenkin tulostaa netistä löytyvä kohdistuskuvio sopivaan kohtaan lätkäistäväksi. Sitten vain avataan Welcome 3D ja suunnataan puhelin kohti tätä kuvaa. Sovelluksesta löytyy pikkuinen valikoima firman erilaisia tuotteita muutamissa värivaihtoehdoissa.

Omissa testeissäni softa toimi hienosti. Itse tykkään aina kokeilla tällaisia lisättyä todellisuutta hyödyntäviä sovelluksia. Ehkä tulevaisuudessa esimerkiksi tyhjän kotinsa voi ”sisustaa” suoraan matkapuhelimen näytöllä, joka sitten kertoo mistä kamat tulee hankkia.

Lähde

Edellinen artikkeliBios Urn kasvattaa puun tilallesi, kun aika koittaa
Seuraava artikkeliRIDEYE on musta laatikko polkupyörään