Lontoolainen suunnittelija Youri Suzuki on kehitellyt robotin, joka seuraa viivaa ja tulkitsee matkalle piirrettyjä symboleita eräänlaisina nuotteina. Sinänsä merkittyä reittiä seuraavissa laitteissa ei ole mitään uutta, mutta tämä yhdistelmä on silti mielenkiintoinen kokonaisuus.

Suzuki itse on innokas tuottamaan erilaisia ääniä sekä musiikkia. Tästä nytkin nähtävä härveli sitten sai ideansa. Suunnittelja rakensi 5 ulkomuodoltaan hieman erilaista härveliä, jotka viivan seuraamisen lisäksi päästävät ääniä joko eriväristen tai -muotoisten kuvioiden ylitse kulkiessaan. Tekniikka perustuu ohjelmoitavaan Arduino-alustaan.

Jokainen viidestä laitteesta tuottaa erilaisia ääniä aina rummuista sointuihin. Teoksillaan Suzuki pyrkii siihen, että ne, joilla ei välttämättä ole rahaa tai taitoja tuottaa musiikkia perinteisin keinoin, pystyisivät kuitenkin ”säveltämään” omat kappaleensa. Seuraavaksi mies suuntaa jo uusiin haasteisiin kehitellessään laitetta, joka muuttaa paistinpannut rummuiksi ja origamit laulaviksi olennoiksi.

Lähde

Edellinen artikkeliNix Color Sensor ottaa värit talteen
Seuraava artikkeliBios Urn kasvattaa puun tilallesi, kun aika koittaa