[Konsepti] Farm 432 kasvattaa toukkia ruoaksi

AdminSB

toukkasafkaa

Ruoan ja juomaveden puute on valitettavasti totta joissakin maailman kolkissa. Kun ihmisten määrä lisääntyy entisestään nykyisin hyvin pärjäävillä seuduilla, voi pian nälänhätä iskeä myös kehittyneempiin maihin. Farm 432 tarjoaa uuden tavan tuottaa ruokaa itselleen.

Katharina Ungerin suunnittelema Farm 432 on laite, joka auttaa kasvattamaan kärpäsen toukkia ruoaksi. Kuulitte aivan oikein, laitteella siis jalostetaan ruokatoukkia. Kehittäjän mukaan lihan tuotannon pitäisi kasvaa 50 %, jotta se riittäisi vuonna 2050 ruokkimaan tarpeeksi väestöä. Näin ollen toukkien kasvattaminen syötäväksi ei ole aivan kaukaisin mahdollisuus.

Ungerin laite on suunniteltu erityisesti Hermetia illucens -nimisen kärpäslajin toukille, sillä ne sisältävät 42% proteiinia sekä suuret määrät kalsiumia, aminohappoja ja muita ravintoaineita. Härveli toimii siten, että ensin yläosassa olevaan lokeroon asetetaan muutamia toukkia. Näiden muututtua kärpäsiksi, ne lentävät laitteessa oleviin reikiin tuottamaan jälkeläisiä. Koloista löytyy myös ravintoa ja vettä kärpäsille.

Kärpästen munat putoavat erilliseen lokeroon, jossa niistä lopulta kuoriutuu toukkia. Nämä ruokatoukat kiipeävät lyhyttä tunnelia pitkin suoraan astiaan, josta ne on helppo poimia paistettaviksi tai nautittaviksi sellaisenaan. Farm 432:lla pitäisi pystyä tuottamaan 500 g proteiinia joka viikko. Tämä riittää noin kahteen ateriaan.

Lähde