Hyetis lupailee 41-megapikselin kameralla varustettua rannekelloa

crossbow

Eipä siitä ole kauaakaan, kun Nokia julkaisi 41-megapikselin kennolla varustetun kamerapuhelimensa. Nyt Hyetis pyrkii lätkäisemään tällaisen kameran rannekelloon.

Hyetis Crossbow sisältäisi suunnittelukuvien mukaan kameran lisäksi zoomaukseen kykenevän linssisysteemin ja pienen salaman. Laitteella pystyisi tietysti kuvaamaan myös videoita ja data siirtyy sisäänrakennetun Bluetoothin, WiFi:n sekä NFC:n avulla iOS, Android tai Windows Phone 8 -järjestelmiin. Lisäksi pakettiin on suunniteltu lätkäistäväksi myös GPS-piiri.

Eikä tässäkään vielä kaikki. Crossbowsta pitäisi myös löytyä myös sensoreita, jotka tallentavat esimerkiksi lämpötilatietoja sekä biometristä informaatiota. Näiden kaikkien ominaisuuksien ansiosta hintakin on saatu kelattua aina noin 900 euron tietämille. Tällä summalla saa jo hyvän kameran tai matkapuhelimen, mutta voi kai ne rahansa tällaiseenkin tuotteeseen laittaa.

Lähde