Remember Ring auttaa muistamaan hääpäivän

AdminSB

muistisormus

Hääpäivä on yksi niistä elämän asioista, jonka toiset muistavat ainiaan ja toisilta se tuppaa unohtumaan muutaman vuoden jälkeen. Remember Ring -niminen sormus muistuttaa lähestyvästä merkkipäivästä uusin keinoin.

Tällä hetkellä vielä konseptitasolla oleva koru nimittäin lämpenee jopa noin 50-asteiseksi hääpäivän ollessa ns. kulman takana. Laite aloittaa lämmityksen 24 tuntia ennen asetettua päivämäärää ja tuottaa tunnin välein 10 sekuntia kestäviä lämpöpulsseja. Kehittäjien mukaan 50 asteen lämpötila on riittävä aiheuttamaan huomiota, mutta ei saa kuitenkaan omistajaa kiljahtamaan kauhusta.

Tuote saa virtansa toimintaansa käden lämmöstä. Vaikka kyseessä on vielä konsepti, voi sen jo tilata Alaska Jewelry:ltä noin 570 euron hintaan. Toimitusajankohdasta ei vielä anneta minkäänlaista tietoa. Vaikka hääpäivän unohtamisesta voi koitua melko tukalat paikat, vaikuttaa tämä vaihtoehto myös aika kuumottavalta.

Lähde