R2B2-robotti yrittää avata lukittuja puhelimia

AdminSB

R2B2-niminen robotti ottaa melko suoraviivaisen reitin puhelimen 4-numeroisen lukituskoodin arvaamiseen. Se käyttää bruteforce-tekniikkaa, eli näpyttelee koodeja kunnes löytää sen oikean.

Tietoturvastaan huolestuneiden ei toki tarvitse pelästyä, sillä kyseinen robotti on melko voimaton hiemankin uudempien puhelimien suojamekanismien suhteen. Vaikkakin härveli pystyy jossain määrin ratkomaan myös kuviolukituksen erilaisia kombinaatioita, niin murtautumisyritykset kariutunevat epäonnistuneiden yrityksien aiheuttamaan odotuslaskuriin.

Lähes kaikissa nykypuhelimissa yritysten määrä on siis rajattu muutamaan kappaleeseen, joiden jälkeen epäonnistumiset kasvattavat aikaa, jonka kuluttua loppuun voi vasta yrittää avata puhelintaan uudelleen. Yleensä kasvu on vielä eksponentiaalista. Täten rakennuskustannuksiltaan noin 152 euroa maksanut robotti ei välttämättä ole se kaikkein paras sijoituskohde rikollisellekaan.

Lähde