Sateenvarjot ovat sinänsä loistava keksintö, mutta niissä on muutamia ikäviä ongelmia. Ensinnäkin tuulisella kelillä kyseiset laitteet tuppaavat muuttumaan epäkäytännöllisempään muotoon. Toinen epäkohta on se, että ne eivät sovellu niin hyvin käytettäväksi väkijoukon keskellä, koska sontikat valuttavat vettä muiden päälle ja sitten vielä saa koko ajan varoa, että ei tökkäise ketään silmään varjonsa piikeillä.

The Crowd Safe Wind Defying Umbrella on sateenvarjo, jonka ominaisuudet tulisi mielestäni löytyä kaikista muistakin vastaavista pisarasuojista. Kyseinen sontikka kestää muotoilunsa ansiosta valmistajan mukaan jopa noin 30 m/s tuulenpuuskat. Tämän lisäksi varjon päät on pyöristetty, jotta niillä ei vahingossakaan pystyisi tökkäisemään ketään silmään.

Aivan mikään vitosen sateenvarjo ei kuitenkaan ole kyseessä, sillä hintaa on lyöty ~61 euron verran. Toisaalta niinhän se sanonta yleensä menee, että halpaa ja hyvää ei ole olemassakaan.

Lähde

Edellinen artikkeliE-kirja, joka kertoo lukivatko opiskelijat todella kyseistä teosta
Seuraava artikkeliReaaliaikaista liikkeenkaappausta