Näyttävä ikkuna

AdminSB

Erilaisia läpinäkyvästä läpinäkymättömäksi (tajuatte kyllä :)) muuttuvia tekniikoita on ollut esillä aiemminkin. Nyt kyseistä tekniikkaa on myös hyödynnetty ikkunaan, jonka ala on saatu muuttumaan normaalin käyttötarkoituksen ja näytön välillä.

Härveli kulkee nimellä Switchable Projection Window. Yllä toimintaa demostroidaan useaan otteeseen. Kyseistä laitetta voisi käyttää vaikkapa television ruutuna, tietokoneen näyttönä, digitaalisena valkotauluna tai sitten normaalina ikkunana.

En osaa sanoa kuinka välttämätön tämä esine on, mutta kyllä sellainen kelpaisi omaan kotiin. Korvaapa hilavitkutin myös vaikkapa verhojen tarpeen, sillä sen voi tarvittaessa muuttaa valoa läpäisemättömäksi. Hinnasta, energiankulutuksesta ja asennusvaihtoehdoista ei ole vielä mitään tietoa.

Yksi hyvä sijoituskohde olisi tietysti asunnot, joiden ikkunasta näkee muuten vaikkapa tylsälle sisäpihalle.

Lähde