Älykästä autoilua

AdminSB

Amerikassa vuodesta 1996 ja Euroopassa vuodesta 2004 lähtien valmistetuissa autoissa tulee olla On-Board-Diagnostics eli lyhyesti OBD-portti. Tätä väylää myöten esimerkiksi autojen korjaajat saavat tietää jotain infoa siitä, missä kohtaa näissä uusissa teknologian valtaamissa autoissa voisi jotain vikaa olla. Automatic hyödyntää tätä porttia ja älypuhelimien kehittyneisyyttä.

N. 55 euron hintaan ennakkotilattava palikka tökätään edellä mainittuun porttiin. Laite toimii sekä Android- että iPhone-laitteissa. Tiedonsiirto hoidetaan tietysti Bluetooth 4.0 -teknologialla. Puhelimensa yhdistämisestä autoonsa saa sitten neljänlaista hyötyä. Laitteen mukana tuleva ohjelmisto ensinnäkin visualisoi ja antaa palautetta ajetuista kilometreistä. Se muun muassa ilmoittaa kovista jarrutuksista, ylinopeudesta sekä turhan nopeista kiihdytyksistä. Näiden perusteella järjestelmä laskee kuljettajalle pisteytyksen, jota voi koittaa parantaa viikoittain.

Järjestelmä myös näyttää havainnollistavan aikajanan ajomatkasta ja mittaa polttoaineen kulutusta. Tämän lisäksi systeemi hälyttää automaattisesti apua mahdollisen kolarin sattuessa. Kolmantena ominaisuutena laitteen ohjelmistolla voi tietysti tarkkailla autonsa vikoja normaalin ongelmakoodinlukijan tapaan. Viimeisenä vaan ei välttämättä vähäisimpänä, sinun ei tarvitse enää tämän laitteen asentamisen jälkeen muistaa mihin autosi parkkeerasit, sillä härveli hoitaa tämän tiedon tallentamisen.

Lähde