Matkustellessasi pääset aika varmasti itse määränpäähäsi, minne ikinä sitten olitkaan menossa. Lentoyhtiöillä on kuitenkin välillä tapana hukata juuri se sinun laukkusi miljoonien muiden joukosta. Kun olet itse perillä, voi laukkusi olla jo matkalla takaisin vaikkapa lähtömaahasi. TrakDot-niminen pikkuboksi lupaa kertoa sinulle minne matkalaukkusi joutuvatkaan.

Laite pystyy lähettämään sijaintitiedot mihin tahansa matkapuhelimeen, kunhan kyseisellä kapulalla pystyy vastaanottamaan vähintään tekstiviestejä. Laitteen kehutaan olevan ultrakevyt, joten se ei juurikaan rajoita lentokoneessa kuljetettavan laukun painorajoja. TrakDotin kanssa käyttäjän luvataan aina tietävän tavaroidensa sijainti kaupungin tarkkuudella.

Härveli rekisteröidään valmistajan sivulla ja asetetaan sen jälkeen laukkuun muiden esineiden sekaan. Sijaintitiedot tulee matkapuhelimeen tai sitten niitä voi seurata tuotteen internetsivuilla. Vaihtoehtoisesti matkaaja voi myös käyttää tarkoitukseen tuotettua ohjelmistoa matkapuhelimessaan, jolloin on jopa mahdollista saada hälytys siitä, että laukku on saapumassa noutohihnalle.

Kuluttajaversion paketista löytyy itse laitteen lisäksi matkalaukkukortti sekä paristot. Jokaisen laitteen voi yhdistää lähettämään sijaintitietoja useampaan matkapuhelimeen ja yksi matkapuhelin voi myös tarkkailla useampaa TrakDot:a.

Laite luvataan markkinoille maaliskuussa ja hintaa sille on kerrytetty n.37 euron verran. Lisäksi pitää maksaa kertaluontoinen  n. 7 euron aktivointimaksu ja vuosittain 10 euron lisenssi. Eli yhteensä laukkuansa voi jäljittää vuoden ajan n. 54 euron hintaan.

Vaikkakaan aivan ilmaisesta jäljitysvaihtoehdosta ei tietenkään ole kyse, on hintaluokka kuitenkin kilpailukykyinen, jos huomioi kuinka paljon muut keinot tulisivat kustantamaan.

Lähde

Edellinen artikkeliHaarukka, joka hälyttää vääristä ruokailutottumuksista
Seuraava artikkeliCST-01 – Ohut, mutta hinnaltaan paksu rannekello

9 KOMMENTIT

  1. Onko tuolla sisällä joku GSM mokkula joka sitä sijaintitietoa päivittää? Mietin vain että kun koneessa ei saa olla GSM laitteet päällä niin saako ruumassa? Vai onko ne matkalaukkukontit niin radiosuojattuja ettei ne häiritse?

  2. TÄÄ on hyvä ! Toisaalta tullissa saattaa herättää epäilyksiä laite jossa paristot mutta eiköhän sekin selviä.
    Kaikista parasta tuossa vekottimessa se että ei tarvita mitään ”älysuperhöpöhöpö” puhelimia vaan pelkkä tekstiviesti ominaisuus riittää.
    Taidanpa ostaa.

  3. Yhdysvallat joka hallitsee GPS järjestelmää, vaatii että siviili GPS laitteet lakkaavat automaattisesti toimimasta jos ne nousevat lian korkealle tai niiden kiihtyvyys tai nopeus nousee liian suureksi. En nyt muista mitkä nämä raja arvot olivat, mutta matkustajakone voi kyllä olla jo lähellä. Nämä rajoitukset on tehty siksi ettei siviili GPS laitetta voisi käyttää ohjusten tms muiden aseiden ohjausjärjestelmien osana.
    Joten nähtäväksi jää pääseekö laite markkinoille täysin nykyisessä konseptissaan (seuraa matkalaukkuasi aina ja kaikkialla) vai käyvätko miehet mustissa kertomassa valmistajalle ikäviä uutisia.

    • Ainakin itse tallensin lähes koko matkan Kuopiosta Kanarian saarille Nokia N95 puhelimella ja nopeudet oli muistaakseni jotai 800 – 900kmh ja korkeus se jotain 10 tai 11 kilometriä että ihan hyvin toimisi muuten mutta vaatii ikkunapaikan…

    • Wikipediasta olisi selvinnyt..

      Restrictions on civilian use
      The U.S. Government controls the export of some civilian receivers. All GPS receivers capable of functioning above 18 kilometres (11 mi) altitude and 515 metres per second (1,001 kn)

      http://en.wikipedia.org/wiki/Global_Positioning_System

      Liikenteen turvallisuusviraston sivuilta selviää myös seuraavaa mitä tulee elektroniikkaan matkatavaroissa;

      Henkilön omaan käyttöön kulutuselektroniikkatarvikkeita saa kuljettaa joko käsimatkatavaroissa tai ruumaan menevissä matkatavaroissa. Litiummetalli- tai litiumioniparistoja tai -akkuja saa kuljettaa kulutuselektroniikkalaitteeseen asennettuna käsimatkatavaroissa tai ruumamatkatavarana,

      http://www.trafi.fi/ilmailu/matkustajalle/turvatarkastukset/nain_pakkaat_oikein

      Ei siis mitään estettä käyttää matkatavaroiden seurantaan. Vaikkakin ei välttämättä syvälle ruumaan pakattuna toimi aivan 100% varmasti. Mutta kaupungin tarkkuudellahan tuo lupaakin paikantaa. Ei siis lupaa jatkuvaa reitin tarkkailua, vaan kertoo juurikin mihin kaupunkiin ja lentoasemalle kadonnut matkalaukku on päätynyt. Ja tuon käyttömahdollisuudethan eivät siihen lopu, vaan tuohan antaa mahdollisuuden seurata ihan mitä vain mieleen juolahtaa. Voi vahtia autoaan, venettään, peräkärryä, asuntovaunua..
      Asuntoautoja vuokraava yritys voi seurata missä vuokra-autot viilettää, Kuljetusyritys voi seurata kuskejaan, Taksit, linjaautot, tai vaikka koululaiselle reppuun tuollainen.
      Tietysti sitten niin että edellämainituissa tarkoituksissa ei rikota yksityisyyden suojaa yms mistä kaikki ovat nykyään huolissaan..

  4. Tuo sopisi paremmin kuin hyvin jollekkin lentoyhtiölle itselleen. Jokaiselle laitteelle oma yksilöllinen koodinsa matkapuhelimen IMEI koodin tapaan. Ruumaan menevään matkalaukkuun tuollainen kiinni, Laitteen tunnistusnumero vain lentomatkustajan tietoihin ja kun pariisin kentällä matkustaja menee valittamaan että matkapakaasi on hukassa, Aspa naputtelee hetken tietokonettaan ja toteaa että matkalaukku ilmoittaa olevansa brysselin kentällä.
    PR-porukka vain mainostamaan että tässä, tässä meillä on yhtiö joka ei koskaan hukkaa matkatavaroitasi. (Eihän se ole hukassa jos tiedetän missä se on, se onko matkalaukku siellä missä matkustaja, on sitten ihan eri juttu)

  5. Eipä taida tuo gsm toimia noin korkealla.. No tulee sitten ne lukun sijantitiedot lennon ajalta yhtenä ryppäänä kun kone pääsee lähemmäs maanpintaa. Kapteeni saattaa huutaa: ”Tästä on jo montakertaa huomautettu ’Kännykät lentokonetilaan, HETI'”

  6. Toimiihan se gesmi vaikka millä korkeudella, eriasia estääkö lentokoneen oma elektroniikka sen toimimisen..kas kas.

Kommenttien lisääminen on estetty.