Kuvassa Yhdysvaltojen ilmavoimien käyttämä B-2 Spirit pommittaja (Lähde: Wikipedia)

Kun tavallisesti puhutaan stealth-teknologiasta, niin ensimmäisenä mieleen tulevat huippukalliit,  tutkassa näkymättömät hävittäjälentokoneet. Mikäli Israelilaisten tutkijoiden kehittämä innovaatio toimii luvatulla tavalla, saattaa stealth teknologia pian kuitenkin tarkoittaa yksinkertaisesti pensseliin ja maalipurkkiin tarttumista. Lentävät esineet tutkalta verhoava uusi innovaatio on siis maali. Nanoteknologiaan perustuva maaliaine lupaa imeä itseensä lähes täydellisesti tutkan lähettämät elektromagneettiset aallot, jolloin esine ei näy tutkassa.

Teknologian kehittäneen Nanoflight -yrityksen toteuttamien testien mukaan tällä stealth-maalilla maalatut ohjukset eivät häviä tutkasta kokonaan, mutta näitä on enää todella vaikea tunnistaa ohjuksiksi. Lentokoneiden ja ohjusten verhoamisen ohella yritys kehittelee myös teknologiaa, jonka avulla sotilas saataisiin verhottua pimeänäkölaitteille näkymättömäksi. Yrityksen edustaja myös lupaa, että teknologiasta voisi olla apua tulevaisuudessa myös sotateknologian ulkopuolella. Maalilla voitaisiin esimerkiksi maalata katuja, jolloin maalin absorbointikyky voisi ilmeisesti jollakin tavalla vähentää ilmansaasteita.

Ja näin maailma pelastuu.

Lähde: ynetnews.com

Edellinen artikkeliPikkupullonilkkavyö tuo pienet viinapullot huomaamatta mukana anniskelualueelle
Seuraava artikkeliSkeitti- ja snoukkavideo ja videopelit yhdistettynä