Kuten useasti aiemmin olen todennut, ovat sodat olleet aina teknologisen kehityksen kulta-aikaa. Ilmailun saralla kehitys kulminoitui toisen maailmansodan aikana saksalaisiin suihkuhävittäjiin ja mm. V2-raketteihin Euroopassa. Myös brittiläiset olivat pitkällä oman suihkumoottorihävittäjän kehityksessä Gloster E28/39:n ja Gloster Meteorin kanssa. Myös amerikkalaisilla oli käynnissä oma projektinsa joka tosin oli muutaman vuoden jäljessä eurooppalaisia.

Kovinkaan monelle ei ensimmäisenä tule mieleen rakettiteknologiasta ja suihkumoottoreista Japanin Keisarillinen armeija ja nousevan auringon maan ahkerat insinöörit. Harva tietää, että japanilaiset olivat varsin pitkällä oman suihkumoottorihävittäjän kehityksessä ja he suorittivat ensimmäisen onnistuneen testilennon elokuussa 1945, jolloin atomipommista ei tiedetty ja yleisesti uskottiin sodan kestävän perinteisellä tyylillä vielä ainakin vuoden…

Vuonna 1944 Keisarillisen Japanin armeija tiesi olevansa pulassa. Alun voitokas sotaretki Yhdysvaltoja ja sen liittolaisia vastaan oli tullut tiensä päähän toukokuussa 1942, jolloin armeija oli epäonnistunut Port Moresbyn valtauksessa Uudessa-Guineassa. Lisäksi maan laivasto kärsivät raskaita tappioita kuukautta myöhemmin Midwayn taistelussa, jolloin Japanilaiset menettivät jokaisen neljästä lentotukialuksestaan ja Keisarilliset joukot joutuivat puolustuskannalle.

Japanilaisten taistelumoraali oli kuitenkin kova ja puolustustaistelut olivat ankaria. Japanin Keisaria pidettiin lähes jumalana ja hänen ja isänmaan puolesta kaatuminen taistelussa oli kunnia-asia ja tämä edesauttoi mm. kamikaze-yksiköiden perustamista. Lokakuussa 1944 perustetut ”erikoishyökkäysosastot” koostuivat lähinnä nuorista miehistä, jotka eivät muuhun sotaväkeen kelvanneet ja koulutusoppaiden sisältö oli ilmasodankäynnin aakkosten sijaan lähinnä uskonnollissävytteistä.

Kamikaze-iskuissa käytettiin usein Zero-hävittäjiä, mutta tappioiden noustessa ja vastapuolen ilmatorjunnan harjaantuessa japanilaisinsinöörit kehittelivät mm.  alla olevassa kuvassa näkyvän Yokosuka MXY7:n.

Yokosuka MXY7 oli rakettikäyttöinen itsemurhapommi, joka tavallisesti kuljetettiin lähelle kohteita Mitsubishi G4M2-pommikoneen mahan alla. Aseistuksena sillä oli 1,2 tonnin taistelukärki ja tähtäysjärjestelmänä toimi sen ajan teknisesti tarkin laitteisto, ihminen. Yokosukan huippunopeus oli 927 km tunnissa ja nopeutensa ansiosta se oli lähes mahdoton maali vihollisen ilmatorjunnalle.

Yokosuka MXY7 irtautuu pommikoneesta ja suuntaa kohti maalia

Yokosukan etuja oli nopeuden lisäksi sen helppo ohjattavuus ja yksinkertainen rakenne. Kouluttamaton työväki pystyi kokoamaan koneita varsin nopeaan tahtiin ja materiaalina käytettiin mm. puuta ja ns. heikkolaatuisia metalleja.  Koneita rakennettiin kaikkiaan yli 700 kpl, mutta harva niistä näki koskaan toimintaa. Pulmaksi muodostui sen lyhyt kantomatka, sillä koneen omat rakettimoottorit antoivat sen kantamaksi vaivaiset 37 kilometriä ja emäkoneeksi tarkoitetut Mitsubishi G4M2:t olivat jääneet liian hitaiksi verrattuna yhdysvaltalaisten torjuntahävittäjiin.

Koneiden lempinimi oli Ōka, joka tarkoittaa japaniksi kirsikankukkaa ja yllä olevan koneen keula on saanut koristeeksi kyseisen kukan. Kaunis nimi ei kuitenkaan tehnyt siitä yhtään lempeämpää pilottia kohtaan, sillä konetyyppi oli ainoa jossa lentäjän selviytymismahdollisuudet lennon alettua olivat pyöreät nolla prosenttia. Perinteisten koneiden kamikaze-piloteilla oli esimerkiksi lupa hypätä pois koneesta jos siihen tuli tekninen vika tai vihollishävittäjät vaurioittivat sitä niin ettei se pääsisi maaliin asti. Lisäksi jos maalia ei löytyisi saivat he palata takaisin tukikohtaansa, mutta Yokosukan lentäjällä ei tätä mahdollisuutta ollut. Koneessa ei ollut laskutelineitä, eikä lentäjälle annettu laskuvarjoa. Vaikka lentäjälle olisi laskuvarjo annettu, ei hän olisi sillä mitään tehnyt sillä ohjaamon kuomu pultattiin kiinni koneeseen ulkopuolelta.

Koneesta oli kehitteillä uusi malli, jossa rakettimoottorimäärä oli tuplattu kuuteen ja lisäksi siinä oli saksalaisvalmisteinen Walther-rakettimoottori. Nämä muutokset olisivat mahdollistaneet koneiden itsenäisen lentoonlähdön maakentiltä sekä huomattavasti pitemmän kantomatkan. Sota kuitenkin päättyi ennen kuin yhtään uuden sukupolven konetta käytettiin. Se oli siis eräänlainen miehitetty risteilyohjus, mutta sen saavutukset jäivät varsin vähäisiksi. Ainoa varmistettu upotus on hävittäjä USS Mannert L. Abelen huhtikuussa 1945.

Rakettitekniikassa keisarillisen armeijan insinöörit olivat ottaneet paljon mallia saksalaisilta liittolaisiltaan ja japanilaiset kävivätkin useaan otteeseen Saksassa tutustumassa teknologian saloihin niin rakettien, kuin suihkumoottorien osalta. 1944 japanilaiset vieraat olivat seuraamassa Saksassa Messerchmitt Me 262:n testilentoja ja olivat vaikuttuneita sen mahdollisuuksista.

Japanin keisarillinen laivasto antoi Nakajiman lentokonetehtaalle tehtäväksi suunnitella samankaltainen suihkumoottorihävittäjä Japanille maan valmistautuessa mahdolliseen liittoutuneiden maihinnousuun.

Tuloksena oli yllä olevassa kuvassa esiintyvä Nakajima J9Y Kikka, joka lensi ensilentonsa 7. elokuuta 1945. Sukunäkö esikuvaansa Me 262:n on ilmeinen ja saksalaiset antoivatkin japanilaisille mm. moottorien läpileikkauskuvia, joiden perusteella Japanissa kehitettiin koneeseen sopivia moottoreita.

Nakajima J9Y Kikkan esikuva Me 262

Koneelle asetettiin kehitystyötä aloitettaessa vaatimukseksi muun muassa, se että sen tuli olla tarpeeksi yksinkertainen nopeaa sarjatuotantoa silmällä pitäen. Lisäksi siinä tuli olla taitettavat siivet, jotta se olisi helppo piilottaa tunneleihin ja luolastoihin. Alunperin koneen tehtävänä oli olla hävittäjä ja kevyt pommittaja, mutta sodan muuttuessa japanilaisten kannalta yhä epätoivoisemmaksi koneen kehittelyä jatkettiin ”erityishyökkäyksiin” paremmin soveltuvaksi.

Nakajima J9Y Kikka oli rakenteeltaan erikoinen, sillä vaikka kone muuten oli täysin rakennettu alumiinista ja muista metalleista, niin siivekkeet oli päällystetty kankaalla.

Koneen suurimmaksi pulmaksi osoittautui moottorien työntövoiman puute, sillä Ne-20-moottorit jotka olivat lähes suorat kopiot Me 262:n moottoreista, tarjosivat kyllä teoriassa koneelle 677 km huippunopeuden. Konetta oli kuitenkin kiihdytettävä äärimmäisen hitaasti, jotta moottorit eivät olisi tukehtuneet ja sammuneet. Tämä tarkoitti käytännössä, että kone tarvitsi erittäin pitkän kiitoradan ja ongelmaa pyrittiin ratkaisemaan ylhäällä olevassa kuvassa koneen alla näkyvillä Ratog-apuraketeilla.

Toiselle testilennolle lähdettäessä apurakettien avulla koneen nousukiitoa oli tarkoitus lyhentää, mutta raketit oli asennettu väärään kulmaan ja kone päätyi tekemään pakkolaskun kiitotien päähän. Kone vaurioitui pahoin ja oli samalla kuolinisku Japanin suihkuhävittäjäohjelmalle.

Toinen kone joka oli rakenteilla ei kerinnyt valmistua ennen sodan päättymistä, vaan jäi sotasaaliiksi amerikkalaisille joukoille. Suihkuhävittäjäohjelma tuli liian myöhään auttaakseen Japania muuttamaan sodan kulkua ja se nieli Saksan rinnalla häviäjän katkeran kalkin.

Lähteet: planeaday.com, aerospaceweb.org, aviation-militaire.kazeo.com, century-of-flight.net, WikiPedia

Edellinen artikkeliBurak Kaynak: WC/CV Toilet Paper Roll
Seuraava artikkeliHello Kitty -pizza maistunee

13 KOMMENTIT

  1. Taas kerran sivuston parasta antia, kiitos. Aihe oli mielenkiintoinen ja sopivan kattava, vaikka olisihan noin nättiä tekstiä lukenut mielellään toisenkin mokoman.

  2. Kiitoksia hyvästä artikkelista. Käsittääkseni myös Saksalaisten suihkumoottoritekniikka tuli sodan kannalta käyttöön hieman liian myöhään. Puhumattakaan rakettikoneista. Mikä tietysti oli pelkästään hyvä asia.

  3. Hyvä artikkeli. Ja nyt kun näihin itsemurha-aseisiin päästiin niin oli näitä myös merellä. Esim Kaiten itsemurhatorpedo.

  4. Arigato!

    Tahtoo oman kamikaze-koneen! 🙂 Artikkeli oli hyvä ja mielenkiintoinen. Pistää myös miettimään mikä saa ihmiset tekemään noin järjettömiä keksintöjä. Sotahan on taistelua vallasta, ja valta korruptoi ihmismieltä. Sodan järjettömyyksistä pitäisi tehdä oma kooste. Muistan nähneeni täällä juttua saksalaisista ”kamikaze-koirista”.

  5. Todella hyvin kirjoitettu artikkeli joka oli kattava ja tarjosi sopivan tiiviissä muodossa tietoa ja kuvat auttoivat hahmottamaan erityisesti me 262 ja j9y kikkan yhdennäköisyyttä, kiitos.

  6. Sellasta vielä, että aika rajua ajatella tuollanen tappokone, jonka lentäjän ainoana tehtävänä oli vain täräyttää kohti maalitaulua ja toivoa mahdollisimman suurta tuhoa. Siinä on ihmisarvossa todellakin jotain pielessä.

  7. moikka: Kannattaa että tässä asiayhteydessä puhutaan vanhasta Japanilaisesta kulttuurista, jossa oli kunnia-asia kuolla asian puolesta johon uskoi. Eli vaikka samurai-kulttuurin oli Keisarillinen armeija syrjäyttänut 1800-luvulla, niin asenteet elivät vielä pitkään tämän jälkeen.

  8. Kyllä näin on. Aivopesulla saa ihmeitä aikaiseksi. Meitä on moneen lähtöön. Ajatus siitä, että mitään pelastumiskeinoja ei ole annettu, nostaa vain karvat pystyyn. Koneetkin rakennettiin juuri ja juuri kasassa kestäviksi jotta maksimoitiin hyötysuhde.

Comments are closed.