1930-luvulla ilmailu oli kehittynyt huimin harppauksin siitä, kun kaksi polkupyörämekaanikkoa nimeltään Wilbur ja Orville Wright olivat ensi kertaa nousseet haparoivalle, 12 sekunnin ensilennolle. Ensimmäinen maailmansota oli todistanut ilmailun mahdollisuudet sotilasilmailussa, mutta siviili-ilmailun saralla lentokoneiden käyttö oli vielä varsin rajoittunutta; koneet olivat pieniä, eivätkä siten soveltuneet matkustajaliikenteeseen.

1920-luvulla Yhdysvalloissa oli aloitettu ensimmäiset säännölliset postilennot ja näillä lennolla oli mukana yleensä myös muutama matkustaja, mutta matkustajamäärät olivat näillä lennoilla yleensä n. 10 hengen luokkaa.

Koneiden kuljetuskyky kuitenkin kasvoi pikkuhiljaa mm. moottoriteknologian kehittyessä ja eri maissa rakennettiin useita mielenkiintoisia matkustaja-rahtikoneiden prototyyppejä. 1934 Neuvostoliitossa esiteltiin kone, jonka kokoista ja kaltaista ei maailmassa siihen mennessä oltu nähty. Tupolev ANT-20, joka oli ristitty Maxim Gorkyksi venäläisen kirjailijan mukaan, oli 1930-luvulla ylivoimaisesti maailman suurin lentokone.

Koneessa oli penkkejä 72 matkustajalle ja miehistön jäseniä oli maksimissaan 11. Tämä oli lähes kolminkertainen matkustajamäärä, mihin tuon ajan koneet yleensä pystyivät.

Kone oli myös varusteltu ennennäkemättömän hyvin ja sen sisältä löytyi mm. Elokuvateatteri joka pystyi esittämään myös äänielokuvia, pieni kirjasto ja painokone sekä makuupaikoilla varustettuja hyttejä pitemmille lennoille. Hyvistä unista tosin oli käytännössä mahdoton haaveilla, sillä makuupaikat oli sijoitettu siipien sisään moottoreiden taakse ja kolmen Mikulin AM-34FRN-moottorin melu on varmasti ollut korviahuumaava. Pientä luksusta makuuhyteissä edustivat omat, yllä olevassa kuvassa näkyvät tähystyspisteet siipien päällä, joista matkustajat pystyivät ihastelemaan maisemia lennon aikana.

Vaikka koneen pääasiallinen tarkoitus oli toimia näytöskoneena ja osoituksena neuvostoliittolaisesta insinööritaidosta, oli kone suunniteltu todellista käyttöä silmällä pitäen. Se oli mm. purettavissa helposti lohkoihin, jotka voitiin kuljettaa junalla. Syynä tähän oli se, että suuri osa maan lentokentistä oli pinnoittamattomia ja esim. kelirikon yllättäessä konetta ei välttämättä olisi voitu lentää kentältä pois. ANT-20:n muita innovaatioita oli mm. ensimmäinen sisäänvedettävä porras matkustajia varten, joka oli kiinteästi kiinni koneessa.

Maxim Gorky oli aikoinaan melkoinen järkäle ja nykyisiinkin koneisiin verrattuna mitoiltaan osin vielä varsin suuri. Muun muassa 63 metrin siipien kärkivälillä se häviää tämän hetken uusimmalle Boeing 747 mallille mitoissa vajaalla 2 metrillä. Moottoreita koneessa oli 8 kappaletta, joista kaksi oli koneen päällä olevassa erillisessä korissa ja loput sijaitsivat siivissä. Moottoreina toimi 8 nestejäähdytteistä Mikulin AM-34FRN-moottoria, joista jokainen antoi koneen käyttöön n. 990 hv.

Koneen maksimi lentonopeus oli 220 km/h ja sen lentomatka oli 1200 km. Korkein lentokorkeus oli 4500 metriä ja sen maksimi lentoonlähtöpaino testeissä oli 53 000 kg.

Koneen kohtasi loppunsa 18. toukokuuta 1935 Moskovassa, jolloin kesken lentonäytöksen siihen törmäsi kaksitasoinen hävittäjä Polikarpov I-5 epäonnistuneen silmukan seurauksena. Onnettomuudessa menehtyi 45 henkeä mukaanlukien hävittäjän lentäjä Nikolai Blagin, josta tehtiin myöhemmin onnettomuuden syntipukki mm. jälkeenpäin ”löytyneellä” itsemurhakirjeellä joka uhkui antikommunistisia lausahduksia. Kaikille onnettomuudessa menehtyneille kuitenkin annettiin valtiolliset hautajaiset, sillä onnettomuuslennon matkustajista suuri osa oli koneen rakentajia ja heidän perheenjäseniä.

Lähteet: magazinetimepass.com, century-of-flight.freeola.com, Flyghistoria.se, vintage-aviation, WikiPedia

Edellinen artikkeliSinapsis esittelee: Cerve-Cero, kaljaa kuohumatta
Seuraava artikkeliSuomalaisesta kansanlaulusta noussut remix-villitys

9 KOMMENTIT

  1. Tykkäsin kovasti myöskin. Sopivasti hyvää infoa ja hyvää historiikkiä. Olisin mielelläni lukenut myös enemmän. Kiitos tästä.

  2. Jepa, yhdyn edellisiin mielipiteisiin! Lentokoneet ja vastaavat hilavitkuttimet on aina lähellä sydäntä, eli hyvä aihe ja hyvin kirjoitettu. Mielellään luen aina lisää tämmöisiä 🙂

  3. Mielenkiintoinen artikkeli! Hieno yksityiskohta nuo koneen siivissä olevat ”tähystys” ikkunat 😀

  4. Loistava!
    Lisää vain tällaista.
    Olisi voinut olla paljonkin pidempi, kuten Waakku jo mainitsikin.

    Ehdottaisin tämäntyyppisiä kattavia juttuja myös uusimmasta sotakalustosta ja kiinnostavimmista DARPA:n projekteista.

    Kiitos Hannu Leinonen!

Kommenttien lisääminen on estetty.