Tim Cotterill on alkuperiään Britti mutta asustelee nykyänsä Santa Cruzissa Kaliforniassa. Road Rocket -kolmipyörän suunnittelu alkoi jo 30 vuotta sitten piirustuspöydällä, mutta rahoitus löytyi vasta pronssisten sammakkoveistosten myyntimenestyksen kautta. Rakennustyö alkoi vuonna 2006 Blastolenen veljesten avustamana. Lopputulos on melkoisen upea. Viisimetrinen fillari painaa 1225 kg ja sen mylly tuottaa 1000 hevosvoimaa. Siis juuri sopivasti yhdelle miehelle. Kuriositeettina mainittakoon että rakentajilta otti 23 yritystä keksiä ohjaussysteemi-idea joka toimi.

”Täytyy sanoa, että tämä ylitti kaikki odotukseni ja täytti villeimmätkin unelmat.” ”Vauhtia löytyi aavikkotiellä 257 km/h ja tällöin kokeilin myös jarruvarjoa,” kertoo 60-vuotias setä. Videolla myös demonstroidaan jarruvarjon käyttötarkoitusta sekä matkustajan ei niin ergonomista istumatilaa. Video on muutenkin hyvä äänimaailmaa ja musiikkia myöten. Katsokaahan!

Lähde: web.orange.co.uk (via www.automotto.org)

Edellinen artikkeliMaailman ensimmäinen robotin vihkimä hääpari sai toisensa Japanissa
Seuraava artikkeliKapten Talking Pocket GPS Navigational System on ainoastaan puhuva navigaattori

12 KOMMENTIT

  1. Mutta mitä järkeä on tuhannessa hevosvoimassa, jos niitä ei käytetä hyödyksi? Tuolla saa korkeintaan ajaa, jossain turvaradalla.

  2. Tuossa vauhdissa ei ole mukava jos joku lintu tai mehiläinen sattuu lentävän päin näköä. Serkku kaasutteli moottoritiellä alle satasta ja meni kypärän visiiri osittain säleiksi. Tuon miehen naamasta päätellen ottanut varmaan aika paljon osumia.

  3. aera: Machoilustahan tuossa loppupeleissä on kyse. Ei kukaan Hummeriakaan tarvitse, mutta kun tankkia ei tierekisteriin saa, on Hummer H2 paras äijäilyvaihtoehto.

    Toisaalta nämä maantiealukset tarjoavat sentään runsaasti tilaa ja mukavuutta – lähes asuntoauton verran. Näillä ”monsteriprätkillä” ei ole muuta käyttötarkoitusta kuin pitää kovaa ääntä ja hörppiä paljon bensaa. Painoa on niin paljon, että ne eivät edes kulje kovaa muualla kuin suorilla. Jos radalle lähdetään, niin nämä vehkeet jäävät auttamattomasti teräväksi viritetyn piikin jälkeen.

  4. Aivan loistopeli. Harmi ettei Suomessa oikein tueta (lue sallita) tällaista rakennusintoa. Aika tykki on kyllä 😀

  5. mattis, kannattaa varmaan sanoa sille serkullesi että alkaa käyttään prätkäilyssä oikeita kypäriä eikä mopoiluun tarkotettuja. ei ainakaan itsellä ole kypärän visiirit moksiskaan vaikka reilusti yli satasen vauhdeista on tullut ties mitä vastaan.

    jos kypärä ei kestä ötökkää, miten se kestäisi kolarin?

    ja aiheeseen, onhan tuo trike julma peli kyllä, mulle samanlainen!tehopuoli ei niinkään tuossa laitteessa kiinnosta, enemmänkin jäin ihailemaan työn jälkeä, (no olihan se etuhaarukka siististi tehty) pakoputkien alkukäyrät, ja muut pienet yksityiskohdat. 🙂

  6. kovin nopeesti laski mittari kahden sadan vauhdista … Saa aika hyvät käsilihakset jo olla että jaksaa pitää itsensä penkillä.

    Mutta kone on hieno! Tulihan tuosta muutamia ideoita omaankin rojektiin 😀

  7. Minun ala-aste matikalla saatuna 200mph on tollanen 320km/h jos lasketaan et maili on 1.6km

  8. Kerrassaan upeaa työn jälkeä! Pakko arvostaa tuota visiota mikä äijällä on ollut. Eihän tuosta tiedä onko se pyörä, auto, raketti vai ufo 😉

    Miksiköhän halunnut 2 motskarin nakkia eteen kun nÿtti siltä että kääntyy enemmänkin niin kuin auto. Miksi ei yksi motukan läski takanakki tai auton rengas?

    Hulluja on monenlaisia, mutta tällainen hulluus hipoo neroutta. Jos sinulla on unelma, tavoittele sitä äläkä mieti mitä muut ajattelevat!

    ps. jos tuo noin 200mph piti paikkansa niin onhan se paljon enemmän kuin 257… eli +320km/h.

Comments are closed.