Onko mahdollista ennustaa tulevia tapahtumia? Voivatko jotkin ihmiset nähdä asioita ennen kuin ne ovat tapahtuneet?

Epävarmuus tulevasta on kummitellut ihmisten mielissä läpi historian  ja 1500-luvun Ranskassa eräs Michel de Nostredame (1503-1566) teki itsestään legendan julkaisemalla vuonna 1555 kirjan nimeltään Siecles, Vuosisadat. Nostradamuksen ennustuksia on tulkittu enemmän ja vähemmän vapaalla kädellä läpi vuosisatojen ja koska ennustusten teksti on runomittaista ja sekavaa, on ne kätevästi voitu liittää lähes mihin tahansa merkittävään tapahtumaan.

Vielä tänä päivänäkin on olemassa ihmisiä, jotka väittävät kykenevänsä ennustamaan tulevaisuutta. Suurin osa heistä on huijareita, jotka pyrkivät uimaan herkkäuskoisten ihmisten lompakkoihin kertomalla asiakkailleen tulevaisuudesta asioita, mitä he haluavat kuulla. Kaikkein ammattitaitoisimmat ennustajat toimivat talousmaailmassa ja he kutsuvat itseään analyytikoiksi. Tulevaisuuden ennakointi on siis parhaassakin tapauksessa lähinnä faktojen tutkimista ja niiden valossa nykytilanteen kehityksen suunnan arvailua.

Historia tuntee kuitenkin myös tapauksia, joissa todellisen maailman tapahtumat muistuttavat hämmästyttävissä määrin aiemmin kirjoitettuja tekstejä…

Yksi esimerkki tälläisesta sattumuksesta on Morgan Robertsonin kirja nimeltään The Wreck Of The Titan vuodelta 1898. Kirjassa Robertson kertoo Titan-nimisen laivan neitsytmatkasta halki Atlantin valtameren Southamptonista New Yorkiin. Titan ei koskaan kuitenkaan pääse perille, vaan se törmää tyyrpuurin puoleisella kyljellään jäävuoreen ja uppoaa hyiseen Atlanttiin vieden mukanaan yli tuhat matkustajaa.

Kuulostiko tutulta?

Morgan Robertsonin kirjan tapahtumat ovat kuin kuvaus Titanic-laivan kohtalosta, joka kohtasi loppunsa 1912, 14 vuotta kirjan julkaisun jälkeen.

Kuvitteellisen Titanin  ja Titanicin onnettomuuden yhtäläisyydet ovat hämmästyttävät: Kummatkin laivat olivat Englantilaisen varustamon laivoja, jotka lähtivät neitsytmatkalleen huhtikuussa Southamptonista kohti New Yorkia. Kumpaakin laivaa kuvattiin aikansa huippusaavutukseksi, yli 800 jalkaa pitkäksi laivaksi jonka piti olla uppoamaton. Kumpainenkin laiva oli kolmipotkurinen ja onnettomuuden sattuessa tuhannet matkustajat kamppailivat henkensä edestä paikasta yhdestä 20:stä pelastusveneestä. Molemmat laivat törmäsivät jäävuoreen tyyrpuurin puoleisella kyljellään.

Nykytieteen mukaan tulevaisuuden ennustaminen on mahdotonta, mutta kirja osoittaa sen, että joskus fiktio ja todellisuus kietoutuvat toisiinsa hämmästyttävän tarkasti. Titanin kaltaiset tarinat jaksavat ruokkia ihmisten mieliä ja herättää ajatuksia siitä, olisiko sittenkin mahdollista nähdä tulevia tapahtumia.

Lähteet: mercuryonline.wordpress.com, Wikipedia, wired.com, weirdworm.com

Edellinen artikkeliCohiba ja Ferrari kehittivät sikarihumidorin autoilijalle
Seuraava artikkeliBryan Berg käytti 44 päivää ja 218792 pelikorttia rakentaakseen maailman suurimman korttitalon Macaoon