Last Call – kysy katsomolta

AdminSB

Ensin oli totta kai mustavalkoiset elokuvat. Värifilmien ilmestyessä yleisön eteen oltiin saavutettu jotain uutta ja huikeaa. Nykyisin, kun ollaan koettu jo 3d:kin, on vaikea keksiä seuraavaa kansaa innostavaa vetonaulaa elokuvanäytöksiin. 13th Streetin kehittämä Last Call pyrkii luomaan oman valttinsa antamalla katsojien vaikuttaa elokuvaan. Kauhufilmin päähenkilöllä sattuu olemaan matkapuhelin mukanaan. Tietyissä elokuvan vaiheissa hän sitten saattaa soittaa yhdelle katsojista ja kysyä tämän neuvoa eri tilanteiden ratkaisemiseksi. Tältä osin konsepti muistuttaa seikkailukirjoja, joissa saa valita sivuja selaamalla seuraavat tapahtumat.

[kml_flashembed movie=”http://www.youtube.com/v/qe9CiKnrS1w” width=”425″ height=”350″ wmode=”transparent” /]

Näytöksen alussa yleisölle jaetaan lipukkeet, joista selviää minne ja miten katsojan pitää lähettää oma numeronsa, mikäli hän haluaa mahdollisuuden vaikuttaa elokuvan tapahtumiin. Kaiken takana häärivä ohjelmisto sitten arpoo jonkun näistä numeroista ja soittaa siihen päätöksen hetkellä. Ohjeet kone tulkkaa itselleen äänentunnistuksen avulla ja jatkaa elokuvaa sen mukaan. Tietysti tästä syntyy heti mahdollisuus väärinymmärryksiin ja mahdollisesti jopa ymmärtämättömyyteen koneen ja ihmisen välillä. Kysymysten lisäksi matkapuhelimesta voi kuulla elokuvan äänimaailman tunnelman nostattamiseksi.

Toisaalta taas, mikäli kukaan ei puheluun vastaa, päätyykö elokuva tekemään omat ratkaisunsa vai koittaako se soittaa seuraavalle osallistujalle? Lopulta sitten jää kysymys siitä, ovatko kaikki katselijat tyytyväisiä päätöksiin, vai tapaako juonen määrääjä lopuksi joukon vihaisia naamoja? Joka tapauksessa tämä kokeilu on mielenkiintoinen idea luoda elokuviin jotain uutta sitten 3d:n.

Lähde