Peliarvostelussa Drake’s Fortune 2 – PS3

AdminSB

Jos peliarvostelut eivät kiinnosta niin jatka scrollaamista.
Nyt testipenkkiin päätyi siis uusi Drake’s Fortune 2 Playstation 3:lle. Arvostelu hypyn jälkeen.

uncharted-2_kansikuva

En ole pelannut tämän pelin edeltäjää, mutta tiesin kuitenkin mitä odottaa: Indiana Jones tyylistä seikkailua, kiipeilyä ja ammuskelua. Odotukseni täyttyivät täysin ja ehkä paremminkin kuin toivoin.

Peli alkaa kun päähenkilö, Drake, löytää itsensä verta vuotavana junasta, joka on tippumassa kallionkielekkeeltä. Toiminta alkaakin heti. Alkuanimaation jälkeen pelaaja pääsee heti kiipeilemään junan vierustaa pitkin, huikeissa Himalajan maisemissa. Kiipeilyn sulavuus sykäyttää heti. Se on erittäin sulavaa, helppoa ja näyttääkin hienolta. Noin 5 minuutin alun jälkeen tulee jännä aikasiirtymä. Ajassa palataan taaksepäin aikaan ennen junaonnettomuutta ja ruvetaan kulkemaan aikaa kohti sitä. Toimii.

Yhä yleistyvään tyyliin tässäkin pelissä pelaajalla ei ole mitään näkyvää healthbaria. Pelaaja kuolee kun iskuja tulee liikaa jonkin ajan sisään. Tilan huonomisesta tiedotetaan pelaajalle muun muassa värinäön katoamisella ja sydänäänten korostamisella. Kun onnistuu pysymään hetken lepäämässä piilossa/suojassa värit palaavat ja eteneminen voi jatkua.
Tämänkaltaisessa ratkaisussa on hyvät ja huonot puolensa, mutta omasta mielestäni tässä ratkaisussa hyöydyt ovat suuremmat kuin haitat.

Peli on aivan mahtava. On todella hauskaa pelata ”elokuvaa”. Koko ajan tulee juonenkäänteitä, yllätyksiä jne. Pelaaja tuntee todella olevansa itse päähenkilö tässä suuressa seikkailussa. Pelissä ei tule tylsiä hetkiä lainkaan. Jos menossa ei ole pako- tai ampumakohtausta on kyseessä todennäköisesti puzzlemainen kohtaus. Tällöin pelaajan aivot pistetään välillä kovaankin testiin ja jos ei ratkaisua tunnu löytyvän niin peli antaa pelaajalle vihjeen.

Kyseessä on aivan mahtava peli. Grafiikat lumoavat, juoni tuntuu aidolta ja toimivalta, pelaaminen on äärimmäisen mukavaa ja sujuvaa ja tätä peliä pelatessa tuntuu siltä, että ”next gen games” ovat vihdoinkin täällä. OSTAKAA!

Plussaa:

  • Grafiikat erottuvat edukseen etenkin yksityiskohtien ja äärettömän upeiden siirtymien/välianimaatioiden osalta
  • Sulavaa, mukavaa ja ajoittain tarkoituksella hyvin ”elokuvamaista” pelaamista
  • Autosave toimii täydellisesti
  • Kamera toimii täydellisesti
  • Pitkästä aikaan PS3 peli, jossa on järkevä, hauska ja toimiva juoni
  • Todellista seuraavan sukupolven konsolipelaamista!

Miinusta:

  • Ei voi valittaa

10/10p

Ostakaa ja nauttikaa!
Ehdottoman suositeltava peli
[kml_flashembed movie="http://www.youtube.com/v/oSsqgzb53r0" width="425" height="350" wmode="transparent" /]