Testissä New Super Mario Bros.Wii

AdminSB

untitled20.11. 2009 on monille Wii -pelikonsolin omistajalle riemun päivä, sillä tuolloin julkaistaan New Super Mario Bros.Wii!

Mario ystävineen juhlii Prinsessa Peachin syntymäpäivää. Pian esiin lykätään kolossaalinen kakku, josta esiin pompahtaa koko ilkeän Bowserin poppoo! Bowser kaappaa Prinsessan kakun sisälle, ja luikkii sen jälkeen karkuun minkä kintuistaan pääsee. Tarina on hyvinkin tuttu -mutta Bowser se ei vaan opi. Niinpä Marion pitää lähteä pelastamaan Prinsessaa loikkien kentästä ja maailmasta toiseen, sekä lyödä linnoissaan piileksivät Bowser-perheen jäsenet.

Peli on melko lailla ulkoasultaan ja etenemistavaltaan samankaltainen kuin Nintendo DS:lle julkaistu New Super Mario Bros, mutta ostajan ei silti tarvitse pelätä hankkivansa samaa peliä konvertoituna Wiille. Kentät ovat kutkuttavan erilaisia ja haastavia, ja mukaan on tuotu paljon uusia ominaisuuksia.

Mariota pelanneet tuntevat jo ulkoa italialaissankarin eri muodot; on pikku-Mario, sienellä saa ison Marion, tulikukalla saa tulipalloja heittelevän Marion, jne. Super Mario Bros.Wiillä Marion kyvyt laajenevat uusien lisäysten myötä; esimerkiksi tulikukan lisäksi pelistä löytyy jääkukka, jonka saatuaan Mario heittelee jääpalloja ja voi jähmettää pahikset hetkeksi jääkuution sisälle. Aloinkin tämän nähtyäni ihmetellä, miksi kummassa tällaista itsestäänselvyyttä ei ole keksitty aikaisemmin? Ruudulla nähdään myös propelli-Mario sekä mini-Mario.

Pelattavuus tuo mieleen hyviä vanhoja muistoja. Wii-kapula käännetään kyljelleen niin, että vasemman peukalon alla on suuntanappulat, ja oikean peukalon alla A- ja B-näppäimiä vastaavat 1 ja 2. Kapulan liikkeentunnistustakin on osattu pelissä hyödyntää, mutta osa näistä kapulan heiluttamista vaativista toiminnoista tuntuu hiukan väkinäiseltä -ainakin verrattuna aiemmin ilmestyneeseen Super Paper Marioon, jossa Wii Remoten tuomat mahdollisuudet oltiin venytetty maksimiin ja hiukan ylikin.

Prinsessaa pelastamaan voi ryhtyä tällä kertaa moninpelinäkin. Mukaan jengiin mahtuu neljä pelaajaa, ja pelitaktiikka riippuu fiiliksistä. Pelaaja voi olla joko hyvä tiimikaveri, ajaa vain omaa etuaan tai jopa vaikeuttaa muiden pelaajien asemia tekemällä heille kiusaa! Pelihahmot liikkuvat koko ajan samalla ruudulla, joten nelinpeli saattaa tuntua kuitenkin melko tiiviiltä hommalta. Pienen harjoittelun jälkeen pelaaminen yhdessä on hauskaa, ja pahiksetkin antautuvat paremmin ylivoiman edessä.

New Super Mario Bros.Wii kunnioittaa edeltäjiään ja tuo esiin lapsuuteni muistoja ajalta, kun pelasin Super Mario Brosia serkkuni makealla 8-bittisellä Nintendolla. Olen jälleen löytänyt tasohyppelypelien kiistattoman kuninkaan.

Katso myös esittelyvideo pelistä Nintendon sivuilla!

wii_newsupermariobroswii_screen2

wii_newsupermariobroswii_screen4

wii_newsupermariobroswii_screen1

Plussat:
+ Se on Mario!
+ Tasohyppely on vaan kivaa.
+ Pelin tasot ovat kekseliäitä ja haastavia.
+ Moninpelimahdollisuus.

Miinukset:
– Kapulan liikkeentunnistusta käytetään aivan liian vähän (varsinkin kun kyseessä kuitenkin on New Super Mario Bros.Wii).
– Pikatallennuksesta saa jatkaa vain kerran.
– Uusia elämiä liian helposti saatavilla.

Arvosana:
4.5/5

Kiitokset Amo Oy:lle yhteistyöstä!

Kuvat: www.nintendo.fi