Missourin yliopistossa kehitellään pennin kokoista ydinkäyttöistä paristoa. Tarkoituksena on kehittää pitkäaikainen voimanlähde esimerkiksi pienille sensoreille ja LOC-laitteille.
Vaikka ydinkäyttöinen paristo voi kuulostaa scifiltä joidenkin korviin, se on jo ikivanha keksintö, jonka perusteet on luotu jo 1900-luvun alussa. Paristoja hyödynnetään muun muassa sydämentahdistimissa ja satelliiteissa. Käyttöikää paristoilla on wikipedian mukaan 10-20 vuotta.
Pariston kehittäjän professori Jae Kwonin varsinainen läpimurto, koon lisäksi, on puolijohdetekniikassa. Kwon kehittämä paristo toimii nestemäisellä puolijohdetekniikalla, joka kestää perinteistä puolijohdetekniikkaa paremmin säteilyä. Seuraava kehitysaskel on paristojen tehon lisääminen, koon pienennys ja kokeilut muiden materiaalien kanssa. Kwon mukaan paristo on mahdollista rakentaa hiusta ohuemmaksi.
Jutusta jäi epäselväksi onko uuden tekniikan paristo kuinka luontoystävällinen ja mikä on sen käyttöaika. Ilmeisesti ainakaan beetajännitteiset akut eivät synnytä vaarallista jätettä, ja ne ovat periaatteessa ydinkäyttöisiä. Beetajänneteakkuja on povattu markkinoille jo ensi vuodeksi. Onko lukijoissa ketään ydinfysiikantuntijoita, jotka voisivat valaista ydinkäyttöisten paristojen ekologisuutta?
Joka tapauksessa, ainakin minulle, kelpaisi kasa kymmeniä vuosia kestäviä paristoja tai akkuja.