moving_step_stools

Japanista kuuluu taas! Hiroo Iwata Tsukuban yliopistolta on luonut robottipalikat, jotka vuorollaan liukuvat automaattisesti  niiden päällä kävelevän ihmisen eteen luoden jatkuvasti liikkeessä olevan polun. Kosketusherkän pinnan ansiosta palikat kykenevät ymmärtämään, minne suuntaan ihminen haluaa kävellä ja asettuvat siten suunnanmukaiseen kohtaan. Tällä tavalla palikoiden päällä tallusteleva voi jatkaa iltapäiväkävelyään ilman, että todellisuudessa siirtymistä paikasta toiseen ei tapahdu lainkaan.

Iwata kertoo, että perimmäinen tarkoitus palikoiden keksimiselle oli kehittää virtuaalisten simulaatioiden todentuntuisuutta. Virtuaalikypärää tai -laseja käyttävä ihminen voisi huoletta seikkailla pelimaailmassa ilman pelkoa törmätä ympärillä oleviin esineisiin tai ihmisiin, kun liikkuminen tapahtuisi robottipalikoiden päällä.

Lähde: blog.makezine.com

Edellinen artikkeliMaailman suurimmassa yksityisjahdissa on paparatsit karkoittava laserkilpi
Seuraava artikkeliR2-D2, konsoleita ja videotykki

9 KOMMENTIT

  1. Faceless: Pistetään ”olen uusi bloggaaja”-lauseen piikkiin 🙂 Tässä versiossa palikat on sentään verhottu tyylikkäästi raitakankaaseen.

  2. Sitten kun tuo saadaan hiottua tarpeeksi nopeaksi että palikat pysyvät perässä juoksuvauhdissa ja pystyvät simuloimaan nousuja ja maaston vaihteluita saadaan virtuaalimaailma jo kokemisen arvoiseksi.

  3. Ihan liian liikkuvat jalkojen alla ja hieman aiemmin saisi viimeinen palikka lähteä palaamaan jonon keulille. Toki on vielä alkuasteella, mut oli iiihan pakko

  4. Hetkinen..olen nähnyt tälläisen jossain.. AIVAN juoksumatto !
    (Jos pelissä pitää kävellä oikeasti, toteuttaisin sen matolla joka kulkee kaikkiin suuntiin)

  5. Voisitko hieman esitellä sitä juoksumattoasi joka kulkee kaikkiin suuntiin?

    Paljon helpompaa se oli toteuttaa pallolla, jonka sisällä tai päällä juostaisiin. (päällä juostessa tietysti niin, että pallo olisi suurimmaksi osaksi lattian alla ettei putoamisia sattuisi).

  6. Älkää takertuko mattoon. Pinta, olisi kuvannut ajatuksiani paremmin. Tuo pallo voi olla yksi tapa tehdä se, tosi n epäkäytännöllinen.
    Kiekko, jonka yli pinta pyörii joka suuntaan, ja kallistelee ”maaston mukaan.

  7. Joka suuntaan kulkevia juoksumattoja on kyllä tusnoittain olemassa, googleen vaan ”omni-directional treadmill”.

  8. Järkevintä olisi monta pientä (n. 1 cm) magneetin sisältävää palloa reikälevyn alla.

Kommenttien lisääminen on estetty.