liikennemerkki puu

Viime keväänä bongasin Helsingissä palan jalkakäytävää, jossa asfaltin lävitse oli versonut pieniä ruohotuppoja. Ilmiö oli sen verran jännä että tätä oli pakko jäädä paikalle hieman pällisetelemään. Muutama kuvakin tuli räpsäistyä, vaikka en niitä nyt tähän hätään enää löytänytkään.

Tässä kuva toisesta, kerrassaan häkellyttävästä kasvimaailman toteuttamasta teoksesta. Kuvaassa esiintyvä puu on vuosien saatossa kirjaimellisesti lähes nielaissut tätä nojaamaan asetetun liikennemerkin. Hyvin jännä.

Kuva, ja muita omituisia liikennemerkkejä löytyy aiheen ympärille perustetusta Flickr -ryhmästä

Edellinen artikkeliSarah Dery: Mousetrap, ja arkku
Seuraava artikkeliRubik’s 360 kilpailun voittaja valittu!

10 KOMMENTIT

  1. Eihän tuo ruohotupsujen kasvaminen asvaltin läpi ole kovin erikoinen tapaus. Monessa paikassa etenkin huonokuntoinen asvaltti on täynnä noita ruohotupsuja, puhumattakaan voikukista sun muista.

  2. ”Helsingissä palan jalkakäytävää, jossa asfaltin lävitse oli versonut pieniä ruohotuppoja. ”

    Onhan tuommosia monella kadulla. Päivittäin tulee vastaan.

  3. Helsingissä en ole tälläistä ”urbaaniruohoa” ole nähnyt, mutta sitten kaikkialla muualla sitten senkin puolesta…

  4. Käsittääkseni tähän ruohon työntymiseen liittyy jonkinlainen hydraulinen ilmiö. Osaako kukaan fysiikan opeissa pätevöitynyt tai muuten vain fiksumpi valaista asiaa?

  5. Uskoisin, että ruoho ei itse pysty asfalttia läpäisemään. Sehän leviää lähinnä siementen avulla, harvemmin juurten avulla kauas ns. emokasvista. Sen sijaan sienet pystyvät asfaltin läpi kasvamaan ja jättävät sitten jälkeensä ruoholle sopivan reiän.

Comments are closed.