Tiedemiehet kehittivät läpinäkyvän alumiinin – tavallaan

AdminSB

laser_alumiini_lapinakyva

Metallit eivät ole läpinäkyviä. Tämä on ollut tähän asti melkoisen yleispätevä fakta.  Nykytieteen käppösissä tämäkään totuus ei enää kuitenkaan ole absoluuttinen. Oxfordin yliopiston tiedemiehet ovat äskettäin onnistuneet luomaan alumiinin, joka on kuin onkin läpinäkyvä ultraviolettivalolle. Kyseisen tuloksen saavuttamiseksi tutkijat joutuivat pommittamaan alumiinikappaleen jokaisesta atomista elektronin pois, mikä muutti alumiinin läpinäkyväksi, jättäen aineelle samalla kuitenkin tämän metallisen koostumuksen.

Läpinäkyväksi käsitelty alumiini ei varsinaisesti ole kuitenkaan paljaalle silmälle läpinäkyvää, vaan ainoastaan äärimmäisen voimakkaalle ultraviolettisäteilylle. Lisäksi alumiini muuttui noin 40 femtosekunnissa, eli  1/800000 osa sekunnissa takaisin normaalitilaansa, eli läpinäkymättömäksi. Jotta homma ei lopulta menisi liian helpoksi, niin pikkuriikkisen alumiinikappaleen läpinäkyväksi käsittelyyn tarvittiin lasersäde, joka kuluttaa käytössä suunnilleen saman verran sähköä, kuin pieni kaupunki.

Joka tapauksessa läpinäkyvän aluminin toteuttaneet tutkijat ovat menestyksestä innoissaan. Kokeiden tuloksena on onnistuttu luomaan täysin uuden tyylinen materiaali, jolle saattaa lähitulevaisuudessa useita hyötykäyttöjä. Innovaatiosta voisi olla hyötyä esimerkiksi astrofysiikassa tai vaikkapa fuusiovoiman kehittämisessä.

Lähde: physorg.com