Vuonna 1984 teattereihin saapunut alkuperäinen Ghostbusters – Haamujengi elokuva oli jokseenkin kaikkea mitä ala-asteikäinen pojankolppi osasi elokuvalta toivoa. Fantasiaa, toimintaa, hekoheko-puujalkavitsejä, ja aikaansa nähden ällistyttävän hienoja erikoisefektejä. Elokuvan kanssa samoihin aikoihin ilmestyi luonnollisesti runsaasti oheiskrääsää sekä tietenkin lisenssipeli sen ajan teknisen kehityksen huippua edustavalle Commodore 64:lle. Ai että – oikein itse pääsi interaktiivisesti haamuja metsästämään, aivan niin kuin aidossa haamujengissä konsanaan.
Videopelihaamumetsästystä vuoden 1984 malliin…
Sittemmin elokuvasta on tietenkin julkaistu useita pelejä, jatko-osa, animaatiosarja ja ties mitä muuta lisenssituotetta. Myös uutta Ghostbusters elokuvaa odotellaan edelleen, jossa oletettavasti nähdään haamujengin sukupolven vaihdos, alkuperäisen haamujengien esiintyessä elokuvassa enää eräänlaisina mentoreina.
…ja sama tilanne 25 vuotta tuoreammalla teknologialla toteutettuna.
Tuorein Ghostbusters-sarjan installaatio on äskettäin myyntiin saapunut Ghostbusters peli Playstation 3 pelikonsolille. Täytyy myöntää, että ainakin omalla kohdallani Ghostbusters tarinassa on vielä sen verran taikaa, että alkuperäisen haamujengin takana olleiden Dan Aykrodin ja Harold Ramisin käsikirjoittama ja alkuperäisillä ääninäyttelijöillä höystetty konsolipeli pisti kiinnostamaan selvästi keskivertokonsolipeliä enemmän.
Kuinka sitten uusi Ghostbusters peli onnistuu tavoittamaan alkuperäisen elokuvan tunnelman? Yleisesti ottaen kerrassaan loistavasti! Pelin tarina etenee luontevan elokuvamaisesti ja tärkein, eli haamujen metsästäminen on siinä määrin hyvin toteutettu, että peliin voi eläytyä vielä aikuisiälläkin lähes tulkoon yhtä hyvin, kuin Commodore 64 version kanssa aikoinaan. Mukana ovat myös sellaiset ikonit, kuten haamumobiili Ecto 1, vaahtokarkkimies ja päämajan palomiestyylinen liukutanko, jota pitkin voi liukua aseman alakertaan aitoon alkuperäisen leffan tyyliin.
Pelaaminen on toteutettu 3rd person -tyyliin, eli kamera seuraa pelaajan hahmoa selän takaa. pelin ympäristö on toteutettu viihdyttävän tarkasti, ja melkein kaikkea voi töniä tai polttaa selästä löytyvällä protonirepulla. Tarinaa kuljettaa mukavasti eteen päin laadukas, alkuperäisen haamujengin ääninäyttely, ja pelin matkan varrella metsästettävillä haamuilla on jokaisella oma tarinansa. Käsikirjoitus on siis ensiluokkaista. Pelaajan varustukseen kuuluu protonirepun ohella tietenkin haamuansat, joihin levitoivat poltergeistit kaapataan. Varustusta voidaan myös päivittää ostettavilla lisäosilla, joilla esimerkiksi protonirepun tehoja saadaan kasvatettua.
Ehkäpä pelin heikoin kohta on tämän hieman keinotekoiselta tuntuva vaikeustason kohotus. Hankalinta pelissä ei nimittäin suinkaan ole selvitä ”isoista pahiksista”, vaan eniten päänvaivaa aiheuttavat ajoittain suurina joukkoina hyökkäävät ”vaahtokarkkimyyrät” tai esimerkiksi henkiin heränneet kyntteliköt. Kun samaa kohtaa joutuu tahkomaan edellisestä syystä toista kymmentä kertaa, on turhautuminen lähellä. Varsinkin kun seuraavaksi edessä oleva vaahtokarkkimiehen tuhoaminen hoituisi vaikkapa pelkällä vasemmalla kädellä. Saattaa myös käydä niin, että ryhmä jyrsijäkynttelikköjä ehtii hyökätä pelaajaa takaa päin, eikä mitään oikein ole tehtävissä – pelattavuudessa siis olisi jonkin verran parantamisen varaa.
Bonuksena pelissä on mukana useita verkkopelaamismoodeja, jossa pelaaja voi yhdessä verkon ylitse toteuttaa tehtäviä omassa haamutiimissään. Tästä riittääkin hupia varmasti vielä pitkäksi aikaa sen jälkeen, kun pelin tarinaosuus on selvitetty.
Kokonaisuutena peli on erittäin viihdyttävä kokemus, vaikeustasoon ja pelattavuuteen liittyvistä puutteista huolimatta. Hilavitkutin.com antaa pelille tuomioksi 4/5 pistettä.
Lisää ”oikeita arvioita” pelistä löytyy vaikkapa osoitteista konsolifin.net , pelaajalehti.com ja metacritic.com