Loiseläin, joka muuttaa muurahaisen marjan näköiseksi houkutellakseen lintuja

Tässäpä jälleen mainio esimerkki luonnon hämmästyttävyydestä. Tutkijat ovat nimittäin äskettäin löytäneet uuden loiseläinlajin Amazonin sademetsästä, jonka täytyy elinkaarensa aikana pesiä sekä muurahaisen, että linnun elimistössä. Onnistuneen elinkaaren saavuttamiseksi muurahaisen elimistössä asusteleva parasiitti muuntaa muurahaisen elintoimintoja siten, että tämän takaruumis muuntuu lintujen suosiman marjan näköiseksi. Kun paikalle saapunut lintu sitten nappaa marjan näköiseksi (ja jopa paremman makuiseksi) muuntuneen muurahaisen sisuksiinsa, pääsee loiseläin tekemään tuhojaan uuden isännän, eli linnun elimistössä. Jotta sykli muodostuisi täydelliseksi, loisimisen tuloksena kuolleen linnun sisältä löytyvät loiseläimen munat ovat puolestaan muurahaisia houkuttelevaa ”muonaa”. Näin parasiitin jälkeläiset pääsevät siis jatkamaan kiertoa muurahaisen elimistössä.

Kuinka sitten evoluutio on voinut synnyttää kyseisen kaltaisen mekanismin lajin elinkaarelle? Tutkijat eivät osaa vastata kysymykseen.

Lähde: dsc.discovery.com

Edellinen artikkeliVähän tilaa vievät rappuset
Seuraava artikkeliValomiekan näköinen laserpointteri

1 KOMMENTTI

  1. Loistava suomalainen tiedekirjailija Jussi Viitala on esittänyt lukuisan joukon muitakin loisia, jotka muuntavat väli-isäntänsä ominaisuuksia pääisäntäänsä päästäkseen. Lisää tietoa löytyy mm. kirjasta ”Vapaasta tahosta – käyttäytymisen evolutiivinen perusta” (http://tinyurl.com/34vlz6) Kirja on kansantajuinen ja helppolukuinen sisältäen muutakin mielenkiintoista tietoa ihmisistä/eläimistä … mikä meidät nyt sitten erottaakaan. Jos aihealue kiinnostaa niin kirjastoon mars.

  2. ”Tutkijat eivät osaa vastata kysymykseen.”
    – Nonniin tässä se nyt selvisi…darwinismi evoluutio-oppeineen on väärässä ja kreationismi oikeassa. Siis lisää uskontoa kouluihin. Not.

  3. Sadasd kirjoitti:
    ”Nonniin tässä se nyt selvisi…darwinismi evoluutio-oppeineen on väärässä ja kreationismi oikeassa. Siis lisää uskontoa kouluihin. Not.”

    Aika hätäisesti vedetty johtopäätös. Se, että tutkijat eivät osaa vastata kysymykseen, ei tarkoita sitä, että he vetävät Jeesus-kortin pakasta, vaan yksinkertaisesti sitä, että asia on toistaiseksi selvittämättä. Luulen, että objektiivinen tutkija pitää Jumalan olemassaoloa mahdollisena, mutta ei kovin todennäköisenä 😀

  4. Ei ainoa laatuaan ei taida ymmärtää tuon ”Not” kohdan merkitystä…

  5. Jumala voi olla olemassa, mutta tarina luomisesta on vain pienten ihmisten tapa selittää asioita, ei jumalan sanaa. Raamatussa tärkeintä ovat vertauskuvalliset eettiset opetukset, eivät tarkat tapahtumat.

  6. Riku kirjoitti:
    ”Ei ainoa laatuaan ei taida ymmärtää tuon “Not” kohdan merkitystä…”

    … ”Notin” voi tuossa yhteydessä ymmärtää kahdella tapaa, joista valitsin näköjään sen toisen.

    Mitä tulee keskusteluun Jumalan olemassaolosta niin kannattanee vierailla sivulla http://www.zeitgeistmovie.com … se antaa aiheeseen ihan mielenkiintoisen näkökulman ”dokumentin” avulla. Dokkari löytyy samaiselta sivulta myös suomeksi tekstitettynä.

  7. abqai: mihin tarvitaan? 😀 Tutkippas huviksesi mitä evoluutiolla ja adaptoitumisella tarkoitetaan.

    ”Raamatussa tärkeintä ovat vertauskuvalliset eettiset opetukset, eivät tarkat tapahtumat.”

    Mikä tarkalleen siinä on sitten tärkeää jos ei esim. naapurikansojen orjuuttaminen? Luultavasti se, että otetaan nykypäivään sopivat eettiset arvot ja unohdetaan osa. ”tee muille kuten toivoisit itsellesi tekevän” tyyliin =)

    Kyllä tieteelliset argumentit on silti parempi moraalinlähde kuin minkään uskonnon kirjoitukset, niillä on tapana saada ihmiset sekaisin. Oli siellä sitten hyvää/huonoa ohjeistusta.
    wikistä kiinnostavaa luettavaa: positive psychology

  8. Kuka osaa selittää maahan pudonneen omenan ja muurahaisen yhteiselon merkityksen – onko se puhtaasti ravintopoliittinen juttu?