Nykyajan nettikasinoiden teknologisia innovaatioita

AdminSB

Vakiovihjeet

Jos maailman nopeassa kehityksessä haluaa pysyä mukana, on pyrittävä erottumaan joukosta teknologisten innovaatioiden avulla. Nettikasinoissa uudenlainen peliteknologia, käyttäjäystävällisyys ja tietoturvallisuus ovat olleet fokuksessa viime vuosina. Millaisia innovaatioita nettikasinot hyödyntävät nykyään?

AR-teknologia –uudenlainen peliulottuvuus

Monelle esimerkiksi virtuaalitodellisuus on tuttu konsepti, AR-teknologia eli lisätty todellisuus (Augmented Reality) on jäänyt hieman vähemmälle huomiolle. AR-teknologian avulla on pystytty kuitenkin luomaan uudenlaisia peliulottuvuuksia rahapelisivusoilla. Lisätty todellisuus tarkoittaa pelimaailmassa sitä, että virtuaalisesti suunnitellut elementit kuvaavat reaalista maailmaa pelaajan älylaitteessa. Esimerkiksi suosittu Pokémon Go –peli perustui AR-teknologiaan.

AR-teknologia siis muistuttaa monella tavalla virtuaalitodellisuutta, sillä teknologian avulla pelaajan eteen pystyy luomaan kokonaisen kasinon. Teknologiaa on hyödynnetty esimerkiksi livepelien suunnittelussa. Näin ei tarvitse palkata edes pelinhoitajaa, vaan riittää, että on luonut häntä kuvaavan hahmon virtuaalisesti. Teknologian avulla on siis päästy lähemmäs nettikasinoiden alkuperäistä tavoitetta, joka oli luoda mahdollisuus pelata kivijalkakasinoiden pelejä myös netissä. Nyt pelikokemuksesta on pystytty tekemään AR-teknologian avulla huomattavasti realistisempi.

Virtuaalitodellisuus tulee valloittamaan myös nettikasinot

Lähes jokainen moderni nettikasino on vähintäänkin harkinnut virtuaalitodellisuuden hyödyntämistä. VR-teknologian avulla pystyttäisiin pelaaja tuomaan sisälle pelimaailmaan heti, kun hän laittaa VR-lasit päähänsä. Teknologiaa ei kuitenkaan ole hyödynnetty nettikasinoissa vielä kovin laajalti, sillä VR-lasit eivät ole yleisesti saatavilla kaikille. Edistyneemmät rahapelisivustot tarjoavat kuitenkin tätä mahdollisuutta, joillakin sivustoilla käytössä on 3D-teknologia, joka muistuttaa jo vahvasti VR-teknologiaa.

Virtuaalitodellisuus on ollut puhuttu aihe pelimaailmassa viime aikoina, sillä sen avulla voi oikeasti elää ja kokea videopelejä. VR-lasejakin on tuotettu monelta eri taholta ja esimerkiksi Samsung on tuottanut VR-lasit yhteistyössä Oculuksen kanssa. VR-teknologia tulee todennäköisesti tulevaisuudessa olemaan yhä enemmän osa pelikulttuuria.

Livekasinoissa pääsee lähelle oikean kasinon tunnelmaa

Suurin osa nykyajan nettikasinoista tarjoaa sivustollaan livepelejä, joissa pelataan reaaliaikaisesti muiden pelaajien kanssa. Vaikka AR- ja VR-teknologia ovatkin yleistyneet livekasinoissakin, on iso osa livepeleistä videolähetyksen varassa. Nykyaikaisella HD-videolähetyksellä on pystytty luomaan hyvin laadukas ympäristö pöytä- ja korttipelien pelaamiseen. Esimerkiksi blackjack on suosittu livepeli useimmissa nettikasinoissa. Peleissä on mukana oikea pelinhoitaja, joka varmistaa, että kaikki sujuu niin kuin pitää. Pelaajat pystyvät myös halutessaan juttelemaan hänen kanssaan.

Tekoälyn hyödyntäminen rahapelimaailmassa

Tekoäly eli AI on näkynyt nykyään varsinkin pelialalla ja teknologian yritysten toiminnassa. Koska nykyajan yhteiskunnassa pitää olla tehokas, niin joillakin osa-alueilla tehtävät siirretty tekoälylle, kuten roboteille.

Nettikasinoissa tekoäly näyttäytyy varsinkin asiakaspalvelussa ja datan analysoimisessa. Monesti sivustoilla on chatbot-ominaisuus, jolle voi kirjoittaa ongelmia kohdatessaan. Toisaalta tällainen virtuaalinen asiakaspalvelu ei ole kovin ihmisläheistä ja sitä pitäisi kehittää, mikäli haluaisi oikeasti tarjota asiakkailleen laadukasta palvelua.

Nettikasinot, kuten kaikki muutkin verkkosivustot, analysoivat sivustolta kertyvää dataa. Tämä informaatio voi liittyä esimerkiksi siihen, millaisia pelejä pelataan eniten tai kuka nettikasinossa yleensä vierailee. Datan kerääminen ja analysoiminen onnistuu tehokkaimmin juuri tekoälyn ansiosta. Tämän perusteella rahapelisivusto voi kehittää toimintaansa ja tehdä sivustostaan entistäkin paremman.

Teknologialla on panostettu myös nettikasinoiden turvallisuuteen

Kaiken tämän lisäksi nettikasinot ovat kiinnittäneet viime vuosina yhä enemmän huomiota sivustonsa turvallisuuteen. Kaikilla laadukkailla nettikasinoilla on SLL-salaus, joka takaa verkkosivuston turvallisuuden. Lisäksi esimerkiksi maksutapojen ja kirjautumisen turvallisuuteen on panostettu teknologian avulla. Lähes kaikilla nettikasinoilla on käytössään turvallinen Trustly-maksutapa, jonka kautta suomalaisetkin pystyvät tekemään sivustolla talletuksia ongelmitta.

Nettikasinot tulevat kehittymään tulevaisuudessakin

Modernit ja nykyaikaiset nettikasinot tulevat hyödyntämään erilaisia teknologisia innovaatioita yhä enemmän vuosien varrella. Varsinkin VR-teknologian hyödyntäminen tulee kehittymään paljon tulevina vuosina myös rahapelimaailmasa.