Vaikuttaako näyttöpäätetyöskentely siten, että näytämme 20 vuoden päästä tältä? Futuristi on tätä mieltä tutkimuksessa

AdminSB

Tältäköhän sitten näyttävät näyttöpäätetyöskentelijät 20 vuoden päästä? Kyllä pikkaisen ihmetyttää, jos näin tulisi käymään. Futuristin suunnittelema nukke pohjaa kuitenkin kyselyn tuloksiin.

Emma, futuristin näkemys

Nimittäin 3000 vastaajan ongelmia oli 50% kuivuneet silmät, 49% kipeä selkä, 48% päänsärkyä, 45% puutunut niska. Tätä syytettiin työtilaa. Eli nukella on päätelty sitten olevan mm. kuivuneet silmät, vääntynyt niska, turvonneet raajat ja stressin aiheuttama ekseema eli ihotulehdus.

Kylläpä näyttää pahalta. Toivottavasti emme päädy tällaiseen tilanteeseen.

Emma, futuristin näkemys

Uskaltaisin kuitenkin jopa väittää, että nykyinen avokkonttori sekä vaihtuva työpiste -ideologia aiheuttavat enemmän ongelmia kuin fyysinen asento. Moottoripöydät ovat jo niin yleisiä ja monessa työpaikassa kiinnitetään erityisesti huomiota ergonomiaan. Nimittäin halutaan, että työntekijät ovat työssä hyvinvoivia ja että työt sujuvat hyvin.

Oheisella videolla esitellään nukke – Meet Emma – Your Work Colleague of the Future:

Avokonttoreista lisää mm. Talouselämän artikkelissa 15.6.2018: Jälleen uusi tutkimus osoittaa avokonttorin ongelmat, jotka ovat pahenemaan päin – Juuri kukaan ei pysty työskentelemään häiriöttä ilman erityisiä toimenpiteitä.

Laittaa miettimään, miksi avokonttoreita suositaan, vaikka tiedettävästi ne eivät paranna työnlaatua, tai ainakaan työskentelymukavuutta. Tilankin säästö saattaa olla melko pieni verraten vaikkapa tilanteeseen, jossa yhdessä huoneessa olisi 2-3 henkilöä.

Mutta kyllä täytyy vielä sanoa, että toivottavasti 20 vuoden päästä emme näytä tuolta nukelta.

Open Plan

Lähde: Oddity Central