Auton vuokraaminen on oivallinen vaihtoehto julkisen liikenteen kulkuneuvoille lomamatkalla niin kotimaassa kuin ulkomailla. Jotta lomakassaan jäisi leijonanosa säästöistä nautiskeluun ja elämyksiin, kannattaa auton vuokraamisessa ottaa huomioon muutamia seikkoja, joiden avulla voi säästää mukavan tukon riihikuivaa. Vastuullinen vuokra-auton vuokraaja osaa ennakoida ja huomioida riskitekijät, jotka myös auttavat säästämään pitkän pennin autoa vuokrattaessa.

Kuva: Adventure Baltic Sea Car / Mihis Alex. Lähde: Pexels.

1. Vertaile hintoja ja kilpailuta vuokraamot

Vuokra-autoja tarjoavat useat eri tahot, joihin kuuluvat niin kansainväliset ketjut, pienemmät yritykset kuin yksityishenkilötkin. Hintavertailu ja vuokra-auton vuokraamisen suunnittelu kannattaakin aloittaa hyvissä ajoin, viimeistään siinä vaiheessa kun matkaliput on hankittu. Näin aikaa jää riittävästi eri vaihtoehtojen tutkimiseen ja hintojen sekä palvelujen vertailuun.

Erilaiset hintavertailusivustot ovat hyvä lähtökohta, josta saa usein selkeän läpileikkauksen tarjonnasta. Ei kuitenkaan kannata tarttua ensimmäisenä eteen sattuvaan ja edullisimpaan tarjoukseen, sillä useimmiten vuokraamojen hintoihin liittyy monia eri tekijöitä, joista varsinainen auton vuokrahinta koostuu.

Vuokraamon sijainti voi myös vaikuttaa oleellisesti vuokra-auton hintaan. Lentokenttien ja terminaalien läheisyydessä sijaitsevat vuokraamot ovat usein kalliimpia kuin kauempana sijaitsevat kilpakumppaninsa. Halpa vuokra-autovoi löytyä esimerkiksi korjaamolta tai yksityiseltä – kannattaa siis huomioida myös hintavertailusivustojen ulkopuoliset vaihtoehdot ja seurata matkakohteen paikallisia ilmoitustauluja.

 

2. Hyödynnä luottokortin tuomat edut ja muut tarjoukset

Luottokortilla maksaminen on vuokra-autoa hankittaessa usein välttämätöntä jo pelkän luoton vakuudeksi, mutta jos maksuvaihtoehtoja on useita kannattaa luottokorttimaksua suosia myös sen tuomien etujen takia. Jotkut luotontarjoajat antavat luottokortilla maksavalle asiakkaalle alennusta tai erikoistarjouksen. On siis hyvä tarkistaa oman luottokortin asiakasedut mahdollisia alennuksia varten.

Myös eri tahojen kanta-asiakkuudet, kuten esimerkiksi lentoyhtiöiden bonusohjelmat voivat tuoda etuja autoa vuokratessa. Mikäli käytät vuokra-autoja usein, voi olla eduksi liittyä sellaisen autovuokraamonkanta-asiakkaaksi jolla on oma bonusohjelmansa uskollisille asiakkaille.

Vuokraamojen ja matkatoimistojen nettisivuilla vierailu voi myös poikia hyviä alennuksia. Postituslistoille liittyminen esimerkiksi saattaa palkita käyttäjän alennuskoodilla. Kannattaa siis seurata eri vuokraamojen sivustoja hieman pidempään mahdollisten kampanjatarjousten varalta.

 

3. Vältä tarpeettomien vakuutusten sudenkuopat

Vakuutus on olennainen ja tärkeä osa auton vuokraamista, etenkin ulkomaan matkalla. Yleensä vuokrasopimukseen liittyy perusvakuutus, mutta vuokraamot pyrkivät useimmiten myymään asiakkailleen lisävakuutuksia. Mikäli asiaan ei ole paneutunut hyvissä ajoin voi helposti maksaa ylihintaa tuotteesta, joka loppujen lopuksi olisi tarpeeton.

Vaikkapa etelän lomaa suunnitellessa on hyvä ottaa vuokra-auton kustannuksista selvää etukäteen. Tässä hyvänä apuna toimii usein hintavertailusivusto, kuten esimerkiksi halpavuokraauto.fi – Espanja. Vakuutustiedot voi näin ollen tarkistaa kaikessa rauhassa kotisohvalla omalla kielellä, ja tarvittaessa lisäpalvelut ja -tuotteet saa tilattua vuokran yhteydessä.  Vakuutus kannaa myös ottaa suoraan vuokraamolta. Näin aikaa ja resursseja viisaasti käyttäen välttyy turhilta lisäkustannuksilta ja piilomaksuilta.

Kuva: Roadtrip To Talpapa Jalisco / Alex Jumper. Unsplash.

4. Tee varauksesi hyvissä ajoin

Aikainen lintu madon nappaa, ja hyvissä ajoin tehty varaus vuokra-autolle voi hyvinkin poikia rahanarvoisia etuja tarjousten ja kampanjoiden suhteen. Valikoima on yleensä parempi kun on varhain liikkeellä, ja näin ollen autoilijapääsee myös helpommin vaikuttamaan vuokra-auton hintaan. Jos saatavana on vain farmareita ja urheiluautoja, maksat niistä pidemmän pennin kuin näppärää pikkuautoa vuokratessa.

 

5. Palauta auto paremmassa kunnossa kuin sen noudit

Sama nyrkkisääntö, joka pätee muiden ihmisten tavaroita lainatessa, on hyvä pitää mielessä myös autoa vuokratessa. Hyvä vinkki on kuvata auto kännykkäkameran videosovelluksella noudettaessa. Palauta auto siistinä ja tankki täynnä. Kuvaa vielä lopuksi auto uudelleen luovutettaessa, jolloin sinulla on todiste auton kunnosta sitä noudettaessa ja luovutettaessa.

 

Edellinen artikkeliOcean Space Habitat on vedenalainen teltta, joka toimii kuten sukelluskello
Seuraava artikkeliPienoismalli Hollywoodista 30-luvulta kunnostettiin loistavaksi kaupungiksi