Valokuvaaja J. Keats päätti kokeilla pitkää valotusaikaa neulanreikäkamerassa.

Rinnakkain kuvattava maisema ja odotettava lopputulos 1000 vuoden valotuksella

Tavanomaisesti pitkissä valotuksissa kuvataan esimerkiksi vuoden pituinen valotus valokuvapaperille, aiheena usein jokin maisema. Tämä siksikin, että seuraava vuosi todennäköisesti olisi melko samannäköinen. Nyt kuitenkin haluttiin hieman pidempi valotusaika: 31 536 000 000 sekuntia eli 1000 vuotta. Valokuvaaja on jopa varannut näyttelyajan vuodelle 3018.

Millennium-kamera

Neljän erillisen kameran kuvat valottuvat Keatsin suunnittelemiin Millennium Camera -neulanreikäkameroihin. Yksinkertainen kestävä kuparirakenne kultaisella reikälevyllä pitäisi olla tarpeeksi kestävä tuolle ajalle. Valotettava materiaali on punaista pigmenttiä.

Tahoe-järvi kuten se näyttää
Tahoe-järvi kuten se tulee mahdollisesti näyttämään 1000 vuoden valotuksen jälkeen kuvapinnalla

Mitäpä tuosta lopputuloksesta sitten arvaisi. Veikkaan, että ellei kamerat hautaudu hiekkaan tai huuhtoudu vesi-, ilma- ym. virtausten mukana tuhannen vuoden aikana maisema muuttuu siinä määrin, että lopputulos on melkoisen pieniä sävyeroja sisältävä kuva. Mutta eipä sitä koskaan tiedä – Eikä nyt sitten varmaan saakaan tietää, koska tuo 1000 vuotta menee niin hitaasti.

Lähde: Petapixel

Edellinen artikkeliUltimate Epic Battle Simulator ratkaisee mm. sellaisen ongelman, että kumpi voittaisi: 300 Thanosta vai 57000 Iron Mania. Ym.
Seuraava artikkeliLouis Vuittonin sateenvarjo-reppu-hybridin hinta nousi 1875 dollariin