Isis on siitä mielenkiintoinen nimi, että se kuuluu Isis-jumalattarelle, jota pidettiin korkeassa arvossa jo muinaisessa Egyptissä aina 5000 vuotta sitten. Isis-jumaläitiä on kunnioitettu ja arvostettu kuninkaitten, kuningattarien ja lasten edustajana aina Rooman valtakunnan aikaan saakka – ja tänäkin päivänä tietyissä paikoissa. Jossain mysteeriopissa Isis ja Osiris ovat edelleenkin mukana, joista mm. Mozart kirjoitti musiikkia Taikahuilu-teoksessaan (Isis und Osiris). Onkin erikoista, että maailman media on antanut terroristijärjestön kaapata, paitsi valtioiden vapauksia, myös tämän nimen. Tätä voisi verrata siihen, että terroristijärjestö valitsisi nimekseen ”jumala” ja uutiset alkaisivat kunnioittaa tätä nimeämistä omissa julkaisuissaan.

Isis-heiluri nimellään kuvastaa Isis-jumalattaren voimaa ja hyväntahtoisuutta heiluritekniikkaa hyödyntäessä. Egyptin muinaisista haudoista löydettiin 1930-luvulla useita erilaisia heilurimalleja.

Heilurin käyttö
Heilurin käyttö

Isis-heilurin tehokkuutta parantaa neljän tai kuuden kiekon ”paristo”. Heiluria voidaan käyttää normaalin heilurin tapaan kysymyksiin, energian tai säteilyn kartoittamiseen sekä energian johtamiseen. Heiluri on valmistettu puusta ja messingistä. Lisäksi sen käyttäminen säästää käyttäjän energiaa.

Muinaisegyptiläiset heilurit
Muinaisegyptiläiset heilurit

Mikäli heilurin käyttö ei ole tuttua, aiheeseen voi tutustua tutustua osoitteessa: http://www.parapsykologia.fi/luku-18-manuaalinen-sateilymitta/http://www.parapsykologia.fi/luku-18-manuaalinen-sateilymitta/. Tekniikka on nykyään parapsykologia-kategoriassa, mutta kuitenkin laajassa käytössä ympäri maailmaa. Mikäli tuntuu, että menee yli oman kiinnostuksen, niin voi tutustua tekniikan historiaan ja selvittää tämänkin päivän käyttäjiä, jotta pääsee näkemään, kuinka tekniikka käytännössä toimii. Teoreettisella tasolla tekniikkaa ei tieteemme keinoin voida loppuun asti todistella.

Nämä ovat mielenkiintoisia juttuja, jotka todella käytännössä osoittavat kenelle tahansa toimivuutensa. Toki käyttäjän täytyy olla osaava ja tilanteesta täytyy tehdä aiheesta kiinnostuneelle sellainen, että sitä ei voi väittää sattuman kaupaksi. Myös Isis-mysteerit luovat oman erikoisen vertauskuvallisen maailmansa, johon voi tutustua vaikka tulkitsemalla Mozartin Taikahuilua esoteerisesti.

Isis-jumalataräiti
Isis-jumalataräiti

Se, että mediamme on antanut terroristijärjestölle sen valitseman nimen käyttöoikeuden on todella erikoista. Nykyään eivät sentään kirjoita koko nimeä isoilla kirjaimilla. Heilurien maailma on kiehtova, siihen voi perehtyä mikäli muinaiset tieteet kiinnostavat! Negatiivinen konteksti, minkä nämä tieteen alalajit saavat mielessämme aikaan saattaa olla lähtöisin ajoista, jolloin kaikki mikä ei ollut tieteellistä leimattiin noituudeksi. Nykyään on kuitenkin jo (yrtti)hoidot ennen kristinuskon aikaa joiltain pieniltä osin otettu takaisin käyttöön, mm. pakurikääpä, kultapiisku, mentholi sekä jäsenkorjaus. Heilurit ovat käytössä monessa paikkaa, mutta edellä mainitusta syystä niistä ei hirveästi puhuta julkisesti.

Isis-heilurit ovat 7 punnasta ylöspäin. Tällaisen heilurin voi myös itse valmistaa puusta veistämällä, mikäli on tarvetta.

Mainittakoon loppuun vielä, että heilurin käyttöä voisi verrata lintujen kykyyn suunnistaa Maan magneettikentän avulla. Tästä lisää tulevassa artikkelissa, joka käsittelee maasäteilyä sekä varvun käyttöä (engl. dowsing).

Video, jolla esittellään heilurinkäytön alkeet:

Lähteet: Kansainvälinen parapsykologian ja rajatiedon tutkimuskeskus, Emerald Innovations, Wikipedia Isis

Edellinen artikkeliTyydyttävää kuvaa erilaisten esineiden tuhoamisesta eri kokoisilla silppureilla
Seuraava artikkeliAlien vs. Predator -grillit ovat kauniita kauheudessaan

1 KOMMENTTI

Kommenttien lisääminen on estetty.