Photochrom-tekniikalla tuotetut postikortit Irlannista 1890-luvulta, upeita maisemia

Photochrom-tekniikka oli edullinen tapa tuottaa postikortteja. Tekniikan kultakausi oli ennen ja jälkeen edellisvuosituhannen vaihdetta. Tietoa tekniikasta ja 33 postikorttikuvaa Irlannista 1890-luvulta.

The Emerald Isle, from one end of the rainbow to the other
The Emerald Isle, from one end of the rainbow to the other

Photochrom-tekniikassa käytettiin litografiatekniikkaa eri värien toteuttamiseksi. Rasteroitu positiivikuva valotettiin kalkkikivelle käyttäen bitumi-bentseeniseosta. Valotus tapahtui asettamalla rasterifilmi kivelle päivänvaloon kesällä 10-30 minuutiksi, talvella jopa useaksi tunniksi. Tämän jälkeen kiinnittymätön bitumi huuhdottiin pois tärpätillä. Litografialevyjä tehtiin jokaiselle värille oma, vähintään kuusi, yleensä 10-15. Huuhtelun jälkeen levyltä poistettiin muut kohdat kuin mitä sen levyn väreillä haluttiin toteuttaa.

Kun litografiakivet olivat valmiita, jokainen painettiin suunnitellulla värillään kuvaan. Näin valokuva oli itse asiassa muuttunut grafiikaksi tai itse asiassa photochrom-kuvaksi.

Tekniikka oli käytössä sen keksimisen jälkeen 1880-luvulta aina 1970-luvulle saakka. Tekniikalla tuotettiin runsaat määrät postikortteja USAssa 1800-luvun lopulta alkaen. Kortit olivat suosittu keräilyn kohde ensimmäiseen maailmansotaan saakka. Tämän jälkeen tekniikkaa käytettiin enimmäkseen julisteissa ja taidejäljennöksissä. Etenkin sen alkuaikoina Photochrim-tekniikka oli huomattavasti edullisempi kuin oikeiden värivalokuvien tuottaminen. Tekniikan kehitti sveitsiläinen Hans Jakob Schmid. Litografiaa käytetään edelleen taidegrafiikassa sekä mm. piirilevyjen printtaamiseen.

Alla kuvat Irlannista.

Ross Castle, Killarney, County Kerry.
Ross Castle, Killarney, County Kerry.
Ruins, Devenish Island, Lough Erne, County Fermanagh.
Ruins, Devenish Island, Lough Erne, County Fermanagh.
Spinner and spinning wheel, County Galway.
Spinner and spinning wheel, County Galway.
The quays, Waterford, County Waterford.
The quays, Waterford, County Waterford.
Lower Lough Erne, County Fermanagh.
Lower Lough Erne, County Fermanagh.
Muckross Abbey, Killarney, County Kerry.
Muckross Abbey, Killarney, County Kerry.
Valentia, County Kerry.
Valentia, County Kerry.
Glengarriff Harbor, County Cork.
Glengarriff Harbor, County Cork.
Glenariff, County Antrim
Glenariff, County Antrim
Dargle Bridge, County Wicklow.
Dargle Bridge, County Wicklow.
Dungarvan Bridge and Harbor, County Waterford.
Dungarvan Bridge and Harbor, County Waterford.
Giant's Causeway, County Antrim.
Giant’s Causeway, County Antrim.
Lisdoonvarna, County Clare.
Lisdoonvarna, County Clare.
Dunluce Castle, County Antrim.
Dunluce Castle, County Antrim.
Portrush, County Antrim.
Portrush, County Antrim.
The Honeycombs, Giant's Causeway, County Antrim.
The Honeycombs, Giant’s Causeway, County Antrim.
Royal Avenue, Belfast, County Antrim.
Royal Avenue, Belfast, County Antrim.
Patrick Street, Cork, County Cork.
Patrick Street, Cork, County Cork.
Queenstown, County Cork.
Queenstown, County Cork.
Queenstown Harbor, County Cork.
Queenstown Harbor, County Cork.
Menawn Cliffs, Achill, County Mayo.
Menawn Cliffs, Achill, County Mayo.
Killary Bay, Connemara, County Galway.
Killary Bay, Connemara, County Galway.
Bank of Ireland, Dublin, County Dublin.
Bank of Ireland, Dublin, County Dublin.
Newcastle, County Down.
Newcastle, County Down.
Eccles Hotel, Glengarriff, County Cork.
Eccles Hotel, Glengarriff, County Cork.
Powerscourt Waterfall, County Wicklow.
Powerscourt Waterfall, County Wicklow.
Blackrock Castle, County Cork.
Blackrock Castle, County Cork.
Vale of Avoca, County Wicklow.
Vale of Avoca, County Wicklow.
Glenoe Village, County Antrim.
Glenoe Village, County Antrim.
Rope bridge, Carrick-a-Rede, County Antrim.
Rope bridge, Carrick-a-Rede, County Antrim.
Tunnel near Glengarriff, County Cork.
Tunnel near Glengarriff, County Cork.
Bray, County Wicklow.
Bray, County Wicklow.

Lähde: Mashable, Wikipedia Photochrom