https://www.youtube.com/watch?v=PsBWBs1pIG0

Päivän toinenkin artikkeli liittyy eräänlaiseen tekoälyyn. Tällä kertaa tietokoneiden ajatusmaailma on kuitenkin valjastettu hieman erikoisempaan tarkoitukseen, nimittäin taikatemppujen keksimiseen.

Uudenlaisen tekoälyn ovat kehittäneet Queen Maryn yliopiston tutkijat. Tekoäly kykenee keksimään uusia variaatioita taikatempuista, kunhan sille ensin opetetaan kyseisten temppujen perusidea. Järjestelmä on erityisen hyvä erilaisten matematiikkaan perustuvien temppujen keksimisessä ja se kykenee esimerkiksi kehittelemään uusia kortteihin tai ”ajatustenlukuun” perustuvia taikatemppuja.

Kaksi tekoälyn kehittelemää temppua on tuotu myös julkisesti saataville ja toinen niistä löytyy tämän artikkelin videosta. Korttitempun pääsee taas näkemään täältä. Tällaiset temput eivät tietenkään vedä vertoja näyttäville taikuriesityksille, mutta taikatemppujen opettaminen tekoälylle tuskin ainakaan vauhdittaa robottien valtaannousua.

Lähde

Edellinen artikkeliUusi tietokonejärjestelmä osaa kuvailla kuvia sanoilla
Seuraava artikkeliSuurennuslasina toimiva lusikka auttaa tarkkoja kulinaristeja