Yhteisöllinen kasinopelaaminen saapui älypuhelimiin

6787428266_f14b872f58_b

Pelaaminen on viime vuosina siirtynyt entistä enemmän tietokoneen ruudulta älypuhelimen kosketusnäytölle.

Kun 1990-luku oli tietokoneiden ruuduilla pelattavien pienten flash –pelien kulta-aikaa, harva enää edes viitsii päivittää flashin uusinta versiota tietokoneelleen. Luontevin syy muutokselle on se, että taulutietokone tai älypuhelin on aina mukana, ja ajanvietettä on saatavilla yhtä hyvin kotona sohvalla, työpaikalla, tai vaikkapa juna-, tai lentomatkalla silloin kun ollaan liikenteessä, poissa kodin turvasta.

Ensimmäiset kännykkäpelit olivat esimerkiksi Nokia-puhelimen matopelin kaltaisia, yksinkertaisia piippauspelejä joihin ei vielä voinut kuvitella kovin monimutkaista älyä tai vuorovaikutusta. Sittemmin pelit kehittyivät Commodore 64 tyylisiksi pikselipeleiksi, jotka toimivat puhelinten Java –tuen avulla. Näidenkin pelien ongelmana oli vielä puhelinten erittäin rajallinen teho, muisti ja näyttöjen heikko resoluutio. Vasta oikeastaan Applen ensimmäisen Ihonen esittelyn jälkeen, vuonna 2007 mobiilipelaaminen siirtyi seuraavaan vaiheeseen. Kertaheitolla puhelimen näyttö, tehot ja yhteydet mahdollistivat sellaisten pelien toteuttamisen jotka olivat aikaisemmin olleet mahdollisia vain täysikokoisilla pöytätietokoneilla. Varsinkin sosiaalista vuorovaikutusta edellyttävät pelit, kuten lautapelit, ruletti, pokeri ja muut kasinopelit saivat aivan uuden ulottuvuuden. Äkkiä esimerkiksi pokerin pelaaminen onnistui mistä tahansa käsin mobiilisti toisella puolella planeettaa olevan pelikaverin kanssa vaikkapa mattolaiturilta käsin näpytellen.

Luonnollisesti perinteisten pelitalojen lisäksi myös kasinopeleihin erikoistuneet netticasinot ovat kiinnostuneet mobiilisovellusten tarjoamista mahdollisuuksista kiinnostuksen herättelemiseksi kasinopelaamista kohtaan. Mobiilisovellus tarjoaa hauskan, helpon ja jopa täysin ilmaisen mahdollisuuden tutusta perinteisten kasinopelien, kuten pokerin, black jackin, ruletin, kenon, hedelmäpelien ja muiden perinteisten kasinoiden ja pelihallien kautta perinteisesti tutuksi tulleiden pelien maailmaan. Sen lisäksi että mobiilipelaaminen on hauskaa ja spontaania, pelaaminen mobiililaitteen avulla on usein myös helpompaa kuin tietokoneella. Esimerkiksi Applen iTunes kaupassa oleva sovellus on jo ennakkoon tarkastettu varmasti hyvin toimivaksi, tietoturvalliseksi sekä lain mukaiseksi kasinopeliksi ennen kuin se on päästetty vapaasti ladattavaksi Applen sovelluskauppaan. Tästä pitävät huolen Applen erityisen tarkat ja tiukat vaatimukset käsittävät ehdot kaikille sovelluskauppaan hyväksytyille mobiilisovelluksille.

Monelle tulee tässä vaiheessa varmasti mieleen raha. Eikö kasinopelien pelaaminen ole kallista ja paljon rahaa vaativaa? Vastaus on että ei välttämättä. Suurin osa kasinosovelluksista on täysin ilmaisia ja pelaamaan pääsee leikkirahalla täysin ilman oikeaa rahaa. Ja jos peliin haluaa hieman lisää jännitystä ilman kuitenkaan merkittävää taloudellista riskiä, niin voi siirtyä pelaamaan pokeria pöytään jossa minimipanos on esimerkiksi yhden sentin. Tällaisessa pöydässä jännitystä riittää useammaksi tunniksi jo muutaman euron pelirahalla, vaikka voittoa ei tulisikaan. Tämä on siis varmasti paljon halvempaa hupia kuin esimerkiksi kaupan sisäänkäynnin vieressä olevien kolikkoautomaattien pelailu.

Jos olet pelien ystävä niin kasinopelien kokeileminen mobiilisoveluksien kautta on siis kaiken kaikkiaan erittäin harkitsemisen arvoinen asia. Ja mikäli kasinopelien pelaaminen mobiilisovelluksella ei tunnukaan olevaan sinun juttusi, niin mobiilisovelluksen poistaminen puhelimelta jälkiä jättämättä ei sekään ole kuin muutaman sekunnin juttu.