Erilaiset älykellot ovat nyt pinnalla. Nämä eivät yleensä varsinaisesti itse sisällä matkapuhelimista löytyvää tekniikkaa, mutta pystyvät hyödyntämään tätä Bluetoothin avulla ilman älypuhelimeen kurkkailemista. Smarty Ring pyrkii viemään tällaiset laitteet vielä hieman eteenpäin ja tuomaan puhelimista saatavan datan sormukseen.

Laite käyttää tietty vähävirtaista Bluetooth 4.0 -tekniikkaa ja pystyy tämän avulla ilmoittamaan esimerkiksi puheluista, tekstiviesteistä tai sosiaalisen median päivityksistä. Ilmoitusten lisäksi härvelillä voi muun muassa vastata tai hylätä saapuvia puheluita, tehdä soittoja esiasetettuihin numeroihin tai aktivoida puhelimen kameran.

Sormuksesta näkee tietty myös kellonajan ja hilavitkuttimeen saa ilmoituksen, jos puhelin joutuu yli 9 metrin päähän omistajastaan. Akkukeston luvataan olevan 24 tuntia ja lataaminen onnistuu langattomasti mukana tulevassa alustassa. Valitettavasti Indiegogo-kampanja on jo päättynyt, mutta härvelin voi silti ennakkotilata sen nettisivuilta ~130 euron hintaan.

Lähde

Edellinen artikkeliNauvi lisää asuntoon äänikomentoja
Seuraava artikkeliItävaltalaishotellin huoneissa rajoittamaton kaljahana ilman lisämaksua