googletattoo

Hakukonejätti Google on taas patentoinut jotain kiinnostustani herättävää. Tällä kertaa kyseessä on kurkun alueelle asetettava ”tatuointi”, joka toimisi kontrollointilaitteena härveleille ja ohjelmistoille.

Patentti ei ole varsinaisesti suoraan Googlen vaan sen omistaman, matkapuhelimistaan tunnetun, Motorolan käsialaa. Patentin mukaan tällainen älytatuointi pystyisi kommunikoimaan älypuhelimien, tablettien ja puettavan teknologian kanssa. Jälkimmäiseen lukeutuu esimerkiksi Googlen Glass-järjestelmä. Tiedonsiirrossa käytettäisiin Bluetoothia.

Tatuoinnista löytyisi patentin mukaan myös mikrofoni ja virtalähde. Ehkäpä tämä keksintö pyrkii hieman samankaltaiseen toiminnallisuuteen kuin esimerkiksi hävittäjälentäjien käyttämät kurkkumikrofonit? 10-sivuisessa patenttihakemuksesta löytyy myös mainintoja siitä, että laitteella voitaisiin mitata ihon sähkönjohtavuutta. Kuten aina patenttien kanssa, ei tämänkään jatkojalostamisesta ole vielä mitään varmuutta.

Ainakin tällainen tekniikka on askel lähemmäs sitä suuntaa, jossa ihmisten niskasta löytyy tatuoitu ”sarjanumero” 🙂

Lähde

 

 

Edellinen artikkeliThe EX¹ – piirilevyjä tehtaileva 3D-tulostin
Seuraava artikkeli[Konsepti] Sono vaimentaa ikkunoiden läpi kaikuvan ympäristön melun