Kaikenlaisia pöydälle asetettavia valaisimia on lukematon määrä. Yleisin malli kuitenkin lienee erään animaatioelokuvia tuottavan yrityksenkin logosta löytyvä valaisin. Angelpoisen markkinoima The Giant1227 vastaa muodoiltaan tällaista valonlähdettä, mutta on hieman normaalista poikkeavissa mitoissa.

Härveli on tarkalleen kolme kertaa suurennettu malli alkuperäisestä esikuvastaan. Se yltää parhaimmillaan 2 metrin korkeuteen ja valaisimen kuvunkin halkaisija on 50 cm. Jännitteeksi kelpaa joko 230 tai 240 volttia ja hilavitkuttimen saa valkoisena, mustana, punaisena tai harmaana.

Myös hinta on kokenut kasvua itse tuotteen ohella. Tällainen vekotin nimittäin kustantaa n. 2700 euroa taiteellisen arvonsa takia. Toimitusaika on 4-6 viikkoa. Jos laitteen saisi muutamalla kympillä, voisin itse harkita valaisimen ostamista sen huumoriarvon takia. Nyt hinta kuitenkin ylittää opiskelijabudjetin melkoisesti.

Lähde

Edellinen artikkeliLataa kännykkäsi nukkumalla
Seuraava artikkeliKitchen Safe lukitsee herkut ajastimen taakse