Foliohattu päässän sängyn alla nukkuvat, salaliittoteorioihin vakaasti uskovat tietenkin jo tietävät, että suurvaltojen hallitukset seuraavat tänäänkin jokaista liikettämme kärpäsen kokoisten lentävien robottihyönteisten avulla. Meille taviksille teknologia on vielä kuitenkin uutta. Nyt yhdysvaltalainen yliopistoporukka on onnistunut maan ilmavoimilta saamansa miljoonan dollarin rahoituksen turvin tuotteistamaan myös siviilikäyttöön soveltuvan version lentävästä, videokameralla varustetusta hyönteisestä.

Vuosien tuotekehityksen tuloksena syntynyt TechJet Dradonfly on vain kämmenen kokoinen, modulaarinen, helposti ohjelmoitava robottihyönteinen, jonka käyttökohteet ovat lähes rajattomat. Maksimissaan jopa puolen tunnin yhtämittaisiin lentoihihn kykenevä sudenkorento voisi lähitulevaisuudessa olla ratkaisu esimerkiksi kodinvalvontaan, urheilutapahtumien kuvaamiseen, tai vaikkapa vakoilutarkoituksiin.

Dragonfly -lentolaitteen ohjaaminen onnistuu mainiosti esimeriksi tietokoneen, tai älypuhelimen avulla, valitun konfiguraation mukaan. Laite on tietenkin mahdollista myös ohjelmoida suorittamaan ennalta laadittuja lentosuunnitelmia täysin itsenäisesti, tutkien vaikkapa varastotilan säännöllisin väliajoin luvattomien tunkeutujien varalta. Ai niin, ja Dragonfly on myös lentäessään täysin äänetön.

Mikä parasta, tämä tulevaisuuden teknologia on mahdollista tilata omaksi vaikka heti. Ennakotilauksen tekeminen onnistuu nimittäin Indiegogo -rahoituspalvelun kautta täältä nyt heti alkaen 99 dollarin hintaan, ja toimitukset alkavat ensi vuoden ensimmäisellä puoliskolla.

Dragonfly konseptin esittelyvideo löytyy hypyn jälkeen.

The Robot Dragonfly from TechJect Dragonfly on Vimeo.

Lähde: techject.com

Edellinen artikkeliKohler Moxie on suihkusuutin ja langaton kaiutin samassa
Seuraava artikkeliKilpailu! Voita uusi Amazing Spider-man DVD

2 KOMMENTIT

  1. Mukava tuollaisella olis lennellä varmasti mutta, kiva kun joku lintu katsoo ompa hyvän näköinen välipala 😀

Comments are closed.