Vaikka mukana kannettavia televisioita on ollut markkinoilla jo iät ja ajat, niin näille kaikille on tähän asti ollut yhteistä se, että ne eivät huomio optimaalisella tavalla ohikulkijoita  joiden kanssa haluaisit jakaa videosisältösi. Keksijä nimeltään David Forbes on nyt kehittänyt päällä pidettävän television, joka nimen omaan mahdollistaa videosisällön jaon kanssaihmisille, ja vieläpä melkoisen näyttävällä tavalla.

Innovaatio perustuu kymmeniin yhteen neulottuihin LED-paneleihin, jotka iPodiin kytkettynä toistavat videokuvaa kantajansa keholla. Tämän vielä tuotteistamattoman telkkaritakin tuotekehityskustannukset ovat tähän asti olleet lukemattomien työtuntien lisäksi noin 20 000 dollaria. Saamme siis vielä odottaa jonkin aikaa ennen kuin näemme kyseisen muotiluomuksen kansainvälisen vaatejätin tarjouskorissa. Mainoskäyttöön tästä voisi kenties kuitenkin olla jo pian.

Lähde: popsci.com

Edellinen artikkeliMakerBot Replicator on yksi askel lähemmäs jokakodin 3D-tulostinta
Seuraava artikkeliMiltä Google, Twitter, Amazon ja Myspace näyttivät silloin kun ne perustettiin?